lauantai 7. heinäkuuta 2018

Mehevä mansikkapiirakka



        Olen hetken aikaa ollut blogin ääreltä poissa ja kesäkin on tullut kuin huomaamatta. Ilokseni huomasin, että kävijöitä täällä blogissa on ollut tasaisesti siitä huolimatta etten ole itse täällä käynyt hääräämässä. Tai ehkä juuri sen takia. Kiitos kuitenkin teille jotka jaksatte tänne välillä vilkuilla. Päivittelen kyllä blogia ehtimisen ja jaksamisen mukaan, epäsäännöllisen säännöllisesti..
        Tässä jokunen aika sitten tein kesän kunniaksi tuoreista mansikoista piirakan. Se oli niin onnistunut ja hyvää, että pitää se jakaa myös täällä. Kiitos kuitenkin kuuluu myös näille tuoreille ja makoisille, suomalaisille mansikoille. 
        Ohje on taas se sellainen meikäläisen "tavaramerkki", eli sekoitettava ja helppo piirakka. Tällä kertaa kyllä kaivoin sähkövatkaimen kaapista, kun sillä taikinan saa niin paljon nopeammin ja paremmin sekoitettua tasaiseksi. Tosin taikinan teko onnistuu myös sillä kulho ja kapusta meiningilläkin vallan mainiosti.
        Oikein makoisaa kesää kaikille! Nauttikaa ja tankatkaa näitä ihania kesänmakuja sen pitkän ja kylmän talven varalle.. ♥





Mehevä mansikkapiirakka





2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl juoksevaa margariinia (tai sulatettua voita)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2 maustemittaa (eli 2/5 tl) jauhettua kardemummaa
noin 10 kpl tuoreita mansikoita




- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa.
- Sekoita toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. (Ei tarvitse vaahdottaa.)
- Lisää maito ja juokseva margariini.
- Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita nopeasti taikinaksi. 
- Kiristä irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja leikkaa ylimääräiset reunat pois.
- Voitele vuoan reunat margariinilla. (Tai voitele ja jauhota vuoka.)
- Kaada taikina vuokaan ja ripottele 4 osaan halkaistut mansikat päälle.
- Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. (Kokeile kypsyyttä vaikka hammastikulla piirakan keskeltä. Kun taikinaa ei jää tikkuun, on piirakka kypsää.)

Mehevä mansikkapiirakka
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.