lauantai 13. tammikuuta 2018

Banaanipannarit



           Jo muutaman viikon ajan on letuttanut. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tänään sitten oli aivan pakko alkaa suunnittelemaan lettujen paistoa ihan tosissaan. Tavalliset räiskäleet oli ensin mielessä, mutta kuten aina, niin taas tuli pari muuttujaa matkaan. Ne muuttujat oli tällä kertaa pöydän reunalla kulhossa keikkuvat banaanit. Niimpä ne tavalliset letut vaihtuikin sitten banaanipannareihin.
          Ensin ajattelin, että ei ne kyllä ehkä vedä vertoja tavallisille letuille, mutta olimpa väärässä. Todella väärässä. Oli meinaan ehkä parhaimmat banaanipannarit mitä koskaan olen onnistunut tekemään. Joskus olen aikasemminkin kokeillut eri ohjeilla, mutta nyt sitten napsahti viimein se täysosuma, jackpot. Maistuivat niin hyvältä lämpöisenä, että oli "pakko" kokeilla vielä miltä ne mahtaa maistua jääkaappikylmänä. Ehkä yhtä hyviltä. Tai mahdollisesti vieläkin paremmilta? Sen tiedän ainakin varmasti, ettei ne loput pannarit kauaa säily siellä jääkaappisäilytyksessä.. :)






Banaanipannarit
 

(n. 20 kappaletta)

 




2 banaania
3 dl maitoa
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
ripaus kanelia
2 rkl öljyä


 

Työvaiheita

- Kuori ja muussaa banaanit haarukalla soseeksi.
- Sekoita kulhossa banaanisose, maito ja kananmuna.
- Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja mausteet.
- Lisää jauhoseos öljyn kanssa taikinaan.
- Kääntele tasaiseksi taikinaksi.
- Anna hetken aikaa turvota viileässä ennen paistoa.
- Paista paistinpannulla (mieluiten ohukais- tai blinipannulla) paksuhkoja pannareita.

 
Banaanipannarit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.