lauantai 7. heinäkuuta 2018

Mehevä mansikkapiirakka



        Olen hetken aikaa ollut blogin ääreltä poissa ja kesäkin on tullut kuin huomaamatta. Ilokseni huomasin, että kävijöitä täällä blogissa on ollut tasaisesti siitä huolimatta etten ole itse täällä käynyt hääräämässä. Tai ehkä juuri sen takia. Kiitos kuitenkin teille jotka jaksatte tänne välillä vilkuilla. Päivittelen kyllä blogia ehtimisen ja jaksamisen mukaan, epäsäännöllisen säännöllisesti..
        Tässä jokunen aika sitten tein kesän kunniaksi tuoreista mansikoista piirakan. Se oli niin onnistunut ja hyvää, että pitää se jakaa myös täällä. Kiitos kuitenkin kuuluu myös näille tuoreille ja makoisille, suomalaisille mansikoille. 
        Ohje on taas se sellainen meikäläisen "tavaramerkki", eli sekoitettava ja helppo piirakka. Tällä kertaa kyllä kaivoin sähkövatkaimen kaapista, kun sillä taikinan saa niin paljon nopeammin ja paremmin sekoitettua tasaiseksi. Tosin taikinan teko onnistuu myös sillä kulho ja kapusta meiningilläkin vallan mainiosti.
        Oikein makoisaa kesää kaikille! Nauttikaa ja tankatkaa näitä ihania kesänmakuja sen pitkän ja kylmän talven varalle.. ♥





Mehevä mansikkapiirakka





2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
1 dl juoksevaa margariinia (tai sulatettua voita)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2 maustemittaa (eli 2/5 tl) jauhettua kardemummaa
noin 10 kpl tuoreita mansikoita




- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään pienessä kulhossa.
- Sekoita toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri sähkövatkaimella nopeasti sekaisin. (Ei tarvitse vaahdottaa.)
- Lisää maito ja juokseva margariini.
- Lisää viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet, sekoita nopeasti taikinaksi. 
- Kiristä irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja leikkaa ylimääräiset reunat pois.
- Voitele vuoan reunat margariinilla. (Tai voitele ja jauhota vuoka.)
- Kaada taikina vuokaan ja ripottele 4 osaan halkaistut mansikat päälle.
- Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. (Kokeile kypsyyttä vaikka hammastikulla piirakan keskeltä. Kun taikinaa ei jää tikkuun, on piirakka kypsää.)

Mehevä mansikkapiirakka
 


lauantai 12. toukokuuta 2018

Samettinen kukkakaalikeitto



           Ennen äitienpäiväviikonlopun herkutteluja on hyvä ottaa keittopäivä. Tällä kertaa meillä tehtiin kukkakaalikeittoa. Se olikin oikein hyvä valinta. Keitto on samettisen pehmeää ja sopivan paksua. Ne jotka tykkää ohuemmasta keitosta voi lisätä vettä desin verran enemmän. Meillä sosekeitot aina syödään vähän paksumpana ja jos sitä jää niin siihen voi lämmitettäessä lisätä sitten nestettä. Myös peruna antaa keitolle ruokasuutta ja ruisleivän kanssa syötynä se pitää hyvin nälkää.. ♥





Samettinen kukkakaalikeitto

(3 annosta)





3 (200 g) jauhoista perunaa 
1 sipuli
1 rkl öljyä
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl basilikaa
n. 1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/4 tl suolaa
1 pss (450 g) kukkakaalia, pakaste
2 dl ruokakermaa




- Kuori ja kuutioi perunat. 
- Kuori ja hienonna sipuli. 
- Kuullota perunat ja sipuli kattilassa öljyssä. 
- Lisää vesi, kasvisliemikuutio, kaikki mausteet sekä kukkakaalit. 
- Keitä noin 20 minuuttia kunnes kasvikset on kypsiä.


- Kaada joukkoon ruokakerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella.   
- Kiehauta vielä keitto ja tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa.  


* Tarjoa keiton kanssa tuoretta ruisleipää.


perjantai 11. toukokuuta 2018

Mummon mustikkapiirakka



            Jo pitemmän aikaa on tehnyt mieli mustikkapiirakkaa. Nyt sitä oli sitten viimein tehtävä, kun jääkaapissakin päivysti sopivasti yksinäinen kermaviilipurkki. Tällä vanhalla ohjeella taas mennään. Se on se luotto-ohje, joka ei petä koskaan. Aina onnistuu ja on helppo sekä nopea tehdä yhden kulhon taktiikalla. Ilman mitään koneita taikka vispaimia.
           Pohjasta tulee ihanan mehevä ja kuohkea. Mustikka-kermaviilikerros pinnalla maistuu hennosti vaniljaiselta. Kaikki kiteytyy lauseeseen; erittäin hyvä, ellei täydellinen.. ♥





Mustikkapiirakka


 



Pohja:
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/4 tl leivinjauhetta

(ripaus kardemummaa)
1 kananmuna
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa


Päälle;
noin 3 dl mustikoita

(2 tl perunajauhoja jos käytät pakastemarjoja)
 

Pinnalle;
1 prk (2 dl) kermaviiliä
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna


 



- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.



- Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään.
- Lisää kananmuna, margariini ja maito.
- Sekoita taikina tasaiseksi, kaada voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. (Taikina jää löysäksi.)
- Ripottele marjat pinnalle. (Jos käytät pakastemarjoja sekoita niiden joukkoon ensin 2 tl perunajauhoja.)




- Sekoita pinnalle tuleva kermaviili, sokerit ja kananmuna keskenään.
- Kaada seos marjojen päälle.
- Paista uunin keskitasolla noin 40 minuuttia.
 


Mummon mustikkapiirakka

   

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Kermainen lihakastike uunissa




           Eräs ystävä kysyi minulta, että mitä teen porsaan suikalelihasta vai teenkö mitään? Että kuulema niistä ei meinaa saada mitään maistuvaa ja mureaa aikaiseksi. No, totta kait teen. Porsaan lihasuikaleita saa nykyään melko edullisesti kaupasta. Pari rasiaa maksaa semmoset 5 euroa yhteensä ja niistä tekee pöytään parikin eri ruokaa. 
           Tästä kysymyksestä innostuneena haastoin sitten itseni todistamaan, että niistä suikaleista saa kuin saakin tehtyä hyvää ruokaa. Oli aika käydä ostamassa ne pari laatikkoa kaupasta ja käärittävä seuraavaksi hihat ylös...
           Ensimmäisestä paketista tein kermaista lihakastiketta jonka haudutin uunissa. Possun suikaleet ei jää sitkeiksi kunhan niitä malttaa vaan kypsentää vähän pidempään. Ja se on totta, että maustamattomat suikaleet ei maistu miltään jos unohtaa maustamisen. 
           Tässä kastikkeessa maut oli oikein hyvin kohdillaan. Maku oli pehmeän mausteinen ja täyteläisen kermainen. Lihat oli todella hyvin kypsyneitä ja mureita. Joten ainakin tämä haasteen ensimmäinen ruoka maustamattomista porsaan lihasuikaleista oli täydellisen onnistunut.. ♥






Kermainen lihakastike uunissa


(4 annosta)







400 g porsaan maustamattomia lihasuikaleita
1 rkl voita paistamiseen
1 sipuli
1 pieni paprika
1 tl meiramia 
1/2 tl paprikajauhetta 
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/2 tl jauhelihamaustetta
ripaus currya 
n. 1/4 tl mustapippuria rouheena 
2,5 rkl vehnäjauhoja 
3 dl vettä 
1 rkl sinappia 
1 lihaliemikuutio 
2 dl ruokakermaa





Paketista uuniin


- Ota lihasuikaleet huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. 
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Kuori ja pilko sipuli ja paprika pieniksi paloiksi / viipaleiksi.
 

- Laita pannulle lihasuikaleet ja sipuli sekä paprika, ruskista ja kuullota.
- Lisää mausteet ja kuumenna vielä hetki, että mausteiden aromit herää.
- Kaada kaikki uunipataan ja ripottele päälle vehnäjauhot, sekoita.
- Lisää paistinpannulle 3 dl vettä, lihaliemikuutio sekä sinappi, kiehauta ja kaada pataan.
- Lisää ruokakerma ja laita uuniin. 
- Paista 200 asteessa uunin keskitasolla ensin 30 minuuttia ilman kantta, kunnes neste alkaa kiehumaan. 
- Sekoita ja pudota sitten uunin lämpöä 175 asteeseen, laita kansi päälle ja jatka paistamista noin 30 minuuttia kunnes lihat on kypsiä. (Sekoita kastiketta välillä.)
- Tarkista maku ja lisää tarvittaessa yrttisuolaa / pippuria sekä kermaa halutessasi. (Kerman lisäyksen jälkeen anna kiehahtaa vielä hetki uunissa.)

Lisää kuvateksti

* Tarjoa lihakastike keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.

 
 

tiistai 8. toukokuuta 2018

Pikaiset vanilja-mansikkaleivokset



           Tässä jokunen lauantai sitten oli taas se tuttu hetki, kun teki jotain mieli kahvin kanssa. Jotain johon liittyisi mansikat, kun niitä kerran rasiallinen oli kaapissa. Leipominen ei houkutellut ja pikainen katsaus pakastimeen toikin sitten idean lehtitaikinapohjaisiin pikaleivoksiin.
           Lehtitaikinalevyjä on hyvä olla pakastimessa. Niistä saa aina tarpeen tullen tehtyä niin suolaista kuin makeaakin nopeasti. Tälläkin kertaa pienellä vaivalla sai herkkuja kahvipöytään. Näyttihän nuo vielä maistuvan kaikille enemmän kuin hyvin.. ♥






Pikaiset vanilja-mansikkaleivokset
 

(15 kappaletta)



 



5 kpl lehtitaikinalevyjä
1 pss vaniljakastikeaineksia
2 dl maitoa
1 kananmuna

Voiteluun:
1 kananmuna

Lisäksi:
tuoreita mansikoita
4 tl hyytelökeria
4 tl vettä
 


Työvaiheita

- Sekoita vaniljakastikeainekset, maito ja kananmuna tasaiseksi seokseksi.
- Anna seoksen turvota noin 20 minuuttia viileässä. (Itse en ehtinyt tarpeeksi kauan antaa seoksen turvota joten se jäi vähän löysäksi. Pysyi kuitenkin taikinoiden päällä.)
- Ota taikinalevyt sulamaan huoneenlämpöön.
- Leikkaa sulaneet taikinalevyt kolmeen osaan ja levitä palat leivinpaperoidulle uunipellille.
- Leikkaa paloihin terävällä veitsellä kevyet viillot noin puolen sentin päästä reunoista. Näin saat reunat kohoamaan paiston aikana.
- Levitä runsas ruokalusikka täytettä jokaisen taikinalevyn keskiosaan, levitä täytettä hieman.
- Voitele reunat kananmunalla.
- Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.
- Anna jäähtyä.
- Koristele leivospohjat mansikkaviipaleilla.
- Tee kiille mansikoille; Sekoita vesi ja hyytelösokeri keskenään pienessä kulhossa ja kuumenna se mikrossa kuumaksi. (Kestää noin 8 sekuntia.)
- Lisää kiille mansikoiden päälle pullasudilla tai valuta lusikalla.


Pikaiset vanilja-mansikkaleivokset


lauantai 5. toukokuuta 2018

Suomalainen kahvikansa ja kahvikiisseli



            "..Kahvi kuuluu olennaisena osana suomalaiseen päivärytmiin. Äidinkieleemme ovat vakiintuneet niin aamu-, päivä- kuin iltakahvitkin. Jopa perinteisen lauantaisaunan päätteeksi on tapana kiehauttaa maistuvat saunakahvit. 
            Vanhemmille ikäpolville kahvi ja sen seitsemän sortin kahvipöytä on ollut suomalalaisen vieraanvaraisuuden mitta. Kahvin äärellä myös ylläpidetään ja vahvistetaan sosiaalista arvojärjestystä. Suomalaisiin tapoihin kuuluu, että kahvi tarjotaan aina ensin tilaisuuden arvovaltaisimmalle ihmiselle ja iäkkäimmille naisille. Kursailu on kuulunut Suomessa kahvipöytäetikettiin, sillä se korostaa suomalaista vaatimattomuutta. Vielä ensimmäisellä kutsulla ei ole tapana istua kahvipöytään.
            Päivittäisestä kahviannoksestaan suomalaiset saavat noin kolme kupillista työpaikalla. Suomalainen erikoisuus ovatkin työpaikalla pidettävät kahvitauot. Olemme maailman ainoa maa, jossa kahdeksan tunnin työpäivään kuuluu kaksi lakisääteistä kahvitaukoa.
            Kahvitauot ovat työpaikoilla työntekijöitä sitova liima, ja kahvitauolle tulevat turisemaan myös ne, jotka eivät kahvia juo. Myös etätyöntekijät kaipaavat työpaikoilta eniten juuri sosiaalisia kahvihetkiä. Ainakin lomalle lähtiessään tai merkkipäivinä suomalainen tarjoaa työkavereilleen kahvipullaa.
            Kahvi kuuluu kaikkiin suomalaisiin perhejuhliin kehdosta hautaan. Jo lapsen ristiäisiä tai nimiäisiä juhlistetaan perinteisesti kahvilla ja leivonnaisilla. Hopeinen kummilusikka on vanhimpia kastelahjoja, ja yhden lusikan sijasta kummit voivat kerätä lapselle myös lusikkasarjaa. Silloin lusikat ovat usein juuri kahvilusikoita.
            Arkena kahvit siemaistaan keittiönpöydän ääressä mukeista, mutta vieraille kahvikupit katetaan kauniisti olohuoneeseen tai ruokailutilaan. Kahvi pistetään tippumaan pian vieraiden saavuttua. Suomalaiseen kohteliaisuuteen kuuluu myös ottaa tarjottu lisäkupillinen eli ns. santsikierros.
            Kun suomalainen tekee suuria päätöksiä, ostaa vaikkapa asunnon, kauppojen sinetiksi on tapana juoda kahvit. Ja kun suomalaiset urheilijat saavuttavat menestystä, nautitaan mitalikahvit.
            Myös moni suomalainen parisuhde on alkanut kahvikupin äärellä. Nettideitit sovitaan tavallisesti julkiselle paikalle, usein juuri kahvilaan. Ja jos juttu etenee pidemmälle, tapailua saatetaan jatkaa "päiväkahvien" merkeissä, jolloin treffipaikka siirtyy kahvilasta yksityisempiin tiloihin.."
      
Teksti; Petri Nieminen & Terho Puustinen: Kahvi - Suuri suomalainen intohimo. (Tammi, 2014)




            Mainio kirja joka kannattaa lukea jos sen jostain löytää ja kiinni saa. Lukemista ei meinaa malttaa lopettaa millään. Ainakaan tällaiselta kahvifanilta se ei meinannut onnistua. Paljon tietoa ja rakkautta kahvia kohtaan johon moni meistä voi samaistua. Ollaanhan me sitä kahvikansaa jotka juo eniten kahvia maailmassa.
             Kirjasta intoutuneena teinkin sitten jälkiruuaksi, kuinka ollakkaan, kahvikiisseliä.. ♥






Kahvikiisseli 

(4 annosta)





 

6 dl maitoa
1/2 dl sokeria
3/4 dl maissitärkkelystä

1 rkl pikakahvijauhetta
1 mm (1 maustemitta = 1/5 tl) suolaa
3/4 tl vanilliinisokeria
 



Työvaiheita

- Laita katilaan kylmä maito, sokeri, maissitärkkelys, pikakahvijauhe ja suola, sekoita hyvin. 
- Kuumenna koko ajan pohjaa pitkin puulastalla sekoittaen. (Kiisseli palaa pohjaan herkästi!)
- Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti ja nosta pois liedeltä. 
- Mausta vanilliinisokerilla. 
- Nosta kattila kylmään vesialtaaseen. 
- Sekoittele ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. (Näin tehden kiisseli ei kuoretu.)
- Kaada kiisseli valmiiksi annoskulhoihin tai maljaan.
- Peitä kulhot tuorekelmulla ja anna viilentyä jääkaapissa kunnolla ennen tarjoilua. 



Kahvikiisseli

* Koristeena tuoreita mansikoita viipaleina ja kaakaojauhetta.



Italianpata



            Italianpataa pitkästä aikaa. Aina yhtä hyvää vaikkakin tekotapa ja mittasuhteet vaihteleekin jonkun verran entisestä kerrasta. Tuskin koskaan "osaan" tehdä aina jämptisti samalla ohjeella tätäkään ruokaa. Joka kerralla lopputulos on kuitenkin enemmän kuin onnistunut. Tuhat kertaa parempaa ja terveellisempääkin kuin pussipata-aineksista tehty. Helppoa ja hyvää ruokaa jonka pyöräyttää pöytään ihan arki-iltanakin..





Italianpata 

(4 annosta)





400 g jauhelihaa
1 sipuli pienenä kuutiona
2 lihaliemikuutiota
1 prk (70 g) tomaattisosetta
1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/4 tl paprikajauhetta
1/4 tl valkosipulijauhetta
ripaus currya
5 dl vettä
4 dl rakettispagettia
1 pss (200 g) herne-maissi-paprikaa (tai -porkkanaa), pakaste
1 dl kermaa



Työvaiheita

- Kuullota ja ruskista jauheliha ja sipuli kattilassa.
- Lisää lihaliemikuutiot, tomaattisose ja mausteet, sekoittele hetki niin, että niissä maut herää. 
- Lisää vesi, spagetti ja pakastekesvikset. 
- Anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia.
- Lisää viimeiseksi kerma, anna sen jälkeen padan kiehahtaa.
- Siirrä kattila liedeltä ja anna ruuan vetäytyä kannen alla ennen tarjoamista.

Italianpata


keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Vaivaamattomat kaurasämpylät


      
          Kaikkihan tahtoisi leipoa sämpylöitä, mutta usein se vie aikaa ja taikinaa saa vaivata ja kohotella joka vaiheessa pitkät ajat. Tätä taikinaa ei alkusekoituksen jälkeen enää tarvitse vaivailla ja kohotus hoituu yhdellä kerralla.
           Helppoa sämpyläohjetta kaipaavalle on se paras ohje siis nyt tässä. Ohje on oma muokkaus fantastisen leivän ohjeesta ja ehdottomasti paras ohje ikinä. Tällä ohjeella olen tehnyt sämpylöitä usein ja tulen vielä usein tekemäänkin. Sämpylät onnistuu aina ja uunituoreena ne katoaa pöydästä melkein saman tien. Parhaimmillaan ne ovatkin tuoreeltaan eikä päälle tarvitse kuin sipaisu voita ja juustoa. Seuraavana päivänäkin ne vielä toki maistuu hyviltä jos niitä vain sattuu jäämään sinne asti. 






Vaivaamattomat kaurasämpylät

(noin 16 kpl)





5 dl vettä
1 dl maitoa
25 g (0,5 pkt) hiivaa
1 rkl sokeria
1,5 tl suolaa
3,5 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä



Taikina valmistuu

- Mittaa vesi ja maito astiaan ja lämmitä se kädenlämpöiseksi mikrossa.
- Murenna ja liota hiiva nesteen joukkoon ja lisää sokeri sekä suola.
- Sekoita taikinaan kaurahiutaleet ja vehnäjauhot muutamassa erässä puuhaarukalla sekoittaen.
- Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on siinä vaiheessa hyvää, kun se jotakuinkin irtoaa kulhon reunoista ja käsistä muttei ihan.
- Ripottele taikinan päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja.
- Peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta vedottomassa paikassa 1-1,5 tuntia.
- Kuumenna uuni 230 asteeseen. Peitä kaksi uunipeltiä leivinpaperilla.




- Ripottele 0,5-1 dl vehnäjauhoja leivinpöydälle ja kumoa taikina varovasti päälle. Itse käytän alustana leivinpaperia niin taikinaa on siistimpää työstää. (Taikinaa ei sitten enää tässä kohtaa vaivailla, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan.)
- Ripottele vielä pari ruokalusikallista jauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa ihan vähän kädellä neliön muotoon. (Älä edelleenkään vaivaa.)

- Leikkaa taikina taikinakaapimella tai nuolijalla 4 suikaleeksi ja suikaleet vielä 4 osaan. Palojen ei tarvitse olla samanmuotoisia, mutta samankokoisia kylläkin.
- Nosta sämpylät pellille.
- Paista sämpylöitä pelti kerrallaan uunissa noin 18-20 minuuttia. Ensimmäinen pelti vaatii yleensä pari minuuttia pidemmän kypsennysajan kuin jälkimmäinen.
- Anna sämpylöiden jäähtyä ilman liinaa jos haluat, että kuoresta tulee rapea.


Vaivaamattomat kaurasämpylät
 

 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Lettukakku



           Viimeisestä lettukakusta on muistaakseni jo muutama vuosi kulunut joten olihan se aika sellainen vaihteeksi tehdä. Kaapissa sopivasti ylimääräinen maitolitra jossa huuteli eräpäivä viimeisiään. Niimpä vaan lettuja paistamaan. Lettujen paistaminen vie aina jonkun verran aikaa joten nopeatekoinen ei lettukakku kylläkään ole. Helppotekoinen kylläkin. Ei tarvitse kuin kasata lettuja päällekkäin ja lisätä joko hilloa tai kerma-rahkaseosta väliin. Kakulle ei tarvitse laittaa oikeastaan muita koristeita kuin tuoreita mansikoita tai muita marjoja. Ja aivan taatusti maistuu kaikille.. ♥





Lettukakku

(8 annosta)

 




Lettutaikina;
3 kpl kananmunaa
1 l maitoa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 dl juoksevaa margariinia
paistamiseen voita

Täyte;
1 prk (2,5 dl) Flora vispi, kermaa
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 prk (250 g) mietoa maitorahkaa
3,5 dl mansikkahilloa
tuoreita mansikoita


 



- Riko kananmunat kulhoon, lisää suola ja sokeri ja vatkaa munien rakenne rikki.
- Lisää maito ja vatkaa joukkoon vehnäjauhot sekä margariini.
- Anna lettutaikinan turvota huoneenlämmössä 20 min.
- Paista voissa kuumalla paistinpannulla keskikokosia lettuja (n. 15 kpl). Yritä tehdä letuista suunnilleen samankokoisia.
- Anna lettujen jäähtyä hetki ennen kakun kokoamista.



- Vatka vispikerma vaahdoksi ja mausta sokereilla.
- Lisää kermavaahtoon maitorahka ja sekoita hyvin.
- Aloita kakun kokoaminen ja levitä joka toiseen väliin kerma-rahkaa ja joka toiseen hilloa.
- Koristele lettukakku tuoreilla mansikoilla.

Lettukakku


 

torstai 12. huhtikuuta 2018

Kanatortillat




            Mehevät kanatortillat houkutteli, kun näin Hesburgerin mainoksen mokomista. Ajattelimpa sitten näppäränä naisena kauppareissulla ostaa ainekset ja kokeilla niitä kotona. Täytyy sanoa, että eipä tullut ihan hutilyönti. Ne oli aivan superhyviä. Täytteitä ja mausteita voi tietysti jokainen vaihdella ja kokeilla  itse, mutta tänne nyt kirjasin oman version miten ne tein. Mausteet vaan osui niin nappiin, että taidan tällä ohjeella tehdä uudelleenkin. Meillä kun ei oikein tulisesta tykätä niin tälläinen miedompi, mutta maukas versio passasi oikein hyvin.. ♥





Kanatortillat

(6 annosta) 




n. 600 g broilerin fileesuikaleita 
1 rkl öljyä paistamiseen
1 tl jauhelihamaustetta
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl rouhittua mustapippuria
1/4 tl currya
1/4 tl suolaa
reilu 1 dl majoneesia
6 isoa vehnätortillaa
1 kerä jääsalaattia
1/2 punaista paprikaa kuutioina
1 pieni punasipuli ohuina renkaina
2 tomaattia ohuina lohkoina
pala tuoretta kurkkua kuutioina



- Paista broilerin suikaleita paistinpannulla öljyssä.
- Lisää kaikki mausteet ja paista vielä hetki, että mausteiden aromit herää.
- Kaada paistetut ja maustetut suikaleet isoon kulhoon ja anna jäähtyä sen aikaa, kun valmistelet kasvikset.
- Pese ja kuutioi, viipaloi, lohko kasvikset ja revi käsin salaatti pienemmäksi. 
- Lisää majoneesi broilerisuikaleiden sekaan ja sekoita kunnolla. 
- Lämmitä tortillat yksi kerrallaan esim. paistinpannulla 15 sekuntia kummaltakin puolelta.
- Jaa pohjille kasviksia ja broileria oman maun mukaan.
- Käännä ensin alalaita ja sitten sivut täytteiden päälle taskuksi. Voit kiinnittää taskun hammastikulla kiinni siksi aikaa, että kiedot ne folioon. (Muista ottaa tikut pois ennen kuin kiristät folion kiinni!) Folion päälle kannattaa kietaista vielä vaikka paperinen lautasliina niin syöminen on siistimpää.

Kanatortillat