keskiviikko 30. elokuuta 2017

Klaaran kanakeitto

 

        Täydellisen broileri-, eli kanakeiton metsästys on nyt päättynyt. Kanakeiton kokkailijat varmasti tietää kuinka vaikeaa on saada kyseinen keitto maistumaan. Edes joltakin, saatikka sitten täydellisen hyvältä. Yksistäänhän broileri taikka kana on melko mautonta ja haaste maistuvasta keitosta on melkein mahdoton tehtävä. Makua keittoon pitää saada, mutta silti sen pitäisi olla pehmeää ja täyteläistä.
        Vuosia olen tehnyt kanakeittoja vaihtelevalla menestyksellä. Ne ovat olleet aina ihan ok ja syötäviä toki, mutta nyt löytyi kuin sattumalta näin kokeilun kautta aivan täydellinen kanakeitto. Sopivan mausteinen ja pehmeän kermainen. Se teki kauppansa meillä niin hyvin, että sitä on pakko keitellä pian uudestaan. Onneksi on ohje vielä muistissa joten siirrän sen myös tänne blogiin niin ei vahingossakaan unohdu. Aivan kymppi! :)





Klaaran kanakeitto

(4 annosta)




300 g maustamattomia broilerinsuikaleita
1 sipuli
1 tl currya
1 tl paprikaa
ripaus mustapippuria myllystä
1 pss (250 g) Pirkka kasvissuikaleita, pakaste
1 rkl vehnäjauhoja
1 dl pitkäjyväistä riisiä
8 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
2 dl kuohu- tai ruokakermaa 



Tekovaiheita

- Kuori ja silppua sipuli pieneksi kuutioksi.
- Ruskista broilerisuikaleet ja sipulikuutiot kevyesti kattilassa. 
- Laita sekaan mausteet, paista vielä hetken ajan.
- Lisää kasvissuikaleet ja riisi, sekoittele ja kuumenna hetki.
- Ripottele vehnäjauhot päälle, sekoita.
- Lisää vesi ja kanaliemikuutiot.
- Keitä noin 25-30 minuuttia kunnes kasvissuikaleet on kypsiä.
- Lisää kerma ja kiehauta keitto sen jälkeen, lisää tarvittaessa suolaa.

Klaaran kanakeitto

4 kommenttia:

  1. Tätä on pakko kokeilla, ainakin aineksista päätellen tämä on just mun makuun :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mia!
      Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Meilläkin jo odotetaan kovasti, että tätä keitellään uudelleen.. :D

      Poista
    2. Moi!

      Tyttäreni kehuvat aina koulun kanakeittoa.
      Olen yrittänyt tehhä sellaista onnistumatta.
      Nyt tein tätä,ja voi että niitä riemunkiljaisuja,joita keitto aiheutti.
      Tytöt kyselivät,miten ihmeessä olin osannu tehhä just samanlaista,näköä ja makua myöten ku koulun lempeä kanakeitto.
      Kiitos ohjeesta,tätä meillä siite tehhään aina,ku maailman parasta kanakeittoo tekee mieli!

      Poista
    3. Tervehdys!

      Oikein ihanaa, että oli teidänkin jälkikasvun mieleen tämä keitto. Tällä ohjeella meillä mennään toistaiseksi, kun kanakeittoa tekee mieli. Ei liiemmin tarvetta vaihtaa vielä toisenlaiseen, kun kerta niin hyvin tekee aina kauppansa. :)

      Poista

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.