maanantai 29. elokuuta 2016

Kaura-juustosämpylät

juustosämpylät, maailman parhaat juustosämpylät, kaurasämpylät, maailman parhaat kaurasämpylät, maailman parhaat sämpylät
Kaura-juustosämpylät

   Viikko aloitetaan reippaasti taikinaterapialla. Vähän pakottavastakin syystä, kun huomasin ettei meillä ole leipää. Eikä tällä kertaa edes pakkasessa. Tuoreiden sämpylöiden kuvat silmissä ja tuoksu nenässä aloin tehdä taikinaa. Nyt jostain syystä = ajatuskatkoksen takia meni taikinan tekovaiheet pomppien vähän eri järjestyksessä kuin yleensä. Kirjaan ohjeen tähän kuitenkin niin kuin sen olisi pitänyt mennä. Joten kuvat ja teksti voi olla pienessä ristiriidassa keskenään.
   Sämpylät kuitenkin onnistui todella hyvin. Ne ovat mukavan pehmoisia ja päällä on uunissa rapeutunutta juustoa. Uunituoretta sämpyläähän ei voi vastustaa joten saa nähdä jääkö pakastettavaksi kuinka monta.. :)  





Kaura-juustosämpylät     (n. 18 kpl isoja sämpylöitä)





5 dl vettä tai maitoa (itse laitoin puolet ja puolet)
50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 tl paprikajauhetta
reilu 2 dl juustoraastetta
0,5 dl juoksevaa margariinia (tai öljyä)
3 dl kaurahiutaleita
7-8 dl vehnäjauhoja

Voiteluun; 
kananmuna 

Päälle;
juustoraastetta




juustosämpylät, maailman parhaat juustosämpylät, kaurasämpylät, maailman parhaat kaurasämpylät, maailman parhaat sämpylät
Taikinan tekoa

- Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai veteen. 
- Lisää kaurahiutaleet, suola ja sokeri. Anna taikinan alun seisoa hetken aikaa (n. 5 min).
- Lisää sitten paprikajauhe, juustoraaste ja öljy ja alusta taikinaksi jauhoilla. 
- Taikina saa jäädä aavistuksen pehmeäksi. 
- Ripottele hieman jauhoja taikinan päälle ja anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. 

juustosämpylät, maailman parhaat juustosämpylät, kaurasämpylät, maailman parhaat kaurasämpylät, maailman parhaat sämpylät
Taikinasta sämpylöiksi

- Kumoa taikina jauhotetulle alustalle, jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat tangoiksi. 
- Leikkaa tangot tasakokoisiksi paloiksi, pyörittele sämpylöiksi ja nosta leivinpaperoidulle pellille. 
- Kohota sämpylät kaksinkertaisiksi. 
- Voitele sämpylöiden pinnat kananmunalla ja ripottele päälle juustoraastetta. 
- Paista 225 asteisen uunin keskitasolla 12–14 minuuttia kunnes ovat saaneet kauniin värin.

juustosämpylät, maailman parhaat juustosämpylät, kaurasämpylät, maailman parhaat kaurasämpylät, maailman parhaat sämpylät
Ensimmäinen pellillinen uunituoreita kaura-juustosämpylöitä
 

3 kommenttia:

  1. Mahtava ohje, onnistui ja näitä pitää saada lisää☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta, kiva kun onnistui.. ♥

      Poista
  2. Nyt aion kokeilla. ����

    VastaaPoista

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.