keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Mehevä omenapiirakka



        Aikani kuluksi tein tänään omenapiirakan jonka vien äidilleni. Ohje on todella helppotekoinen ja onnistuu aina. Taikinan kaikki ainekset vain sekoitetaan kulhossa ja kaadetaan vuokaan, omenaviipaleet päälle, sokeria ja nakataan paistumaan uuniin. 
        Lopputuloksena saadaan aikaan piirakka joka on uskomattoman pehmeää ja mehevää. Jos joku kaipaa kanelia piirakkaan voi sitä tietysti siihen lisätä. Minusta tämä piirakka on erityisen hyvää juuri siksikin ettei siihen kanelia laiteta. Pohja on niin maukasta ja hyvää, että omenoiden kanssa se maistuu paremmalta ilman voimakasta kanelia. Niin tai näin, on tämä omenapiirakka kahvipöydän helmi.. :)





Mehevä omenapiirakka




2 kananmunaa

1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
ripaus jauhettua kardemummaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl maitoa

Pinnalle:
2-3 isoa omenaa
2-3 rkl sokeria



Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Riko kananmunat kulhoon ja lisääsokeri, vatkaa kevyesti vispilällä sekaisin. 
- Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, öljy ja maito. 
- Sekoita taikina tasaiseksi.
- Levitä leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 27 cm). Itse laitoin tällä kertaa irtopohjavuokaan jonka pohjalle pingoitin leivinpaperin ja voitelin reunat hyvin margariinilla.
- Pese, kuori ja viipaloi omenat.
- Levitä taikinan päälle omenalohkot ja sokeri.
- Paista uunin alatasolla 30–35 minuuttia.

Mehevä omenapiirakka

 * Tarjoa piirakan kanssa esimerkiksi vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä.
  


2 kommenttia:

  1. Kokeiltu on ja hyvä tuli! Ensi kerralla taidan kyllä kokeilla sen kanelin kanssa, kun siitä niin tykkään, mutta tällaisenaankin meni oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että maistui!
      Kyllä se on vaan on niin, että perinteinen omena + kaneli kombo on meissä hyvin vahvassa kiinni. Aika vaikeaa on leipoa omenapiirakkaa ilman sitä kanelia. Piti kuitenkin rohkelikkona kokeilla vaihteeksi ilman.
      Ja jos ei osaa päättää miten tekee niin ainahan voi ripotella kanelia vaan piirakan toiselle puolikkaalle. :D

      Poista

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.