perjantai 28. lokakuuta 2016

Nopeat salamineliöt

 
lehtitaikina
Nopeat salamineliöt

    Jotain suolaista piti keksiä kahvipöytään eikä aikaa ollut tälläkään kertaa leipomiseen. Pakastimesta kaivoin sitten valmiita lehtitaikinalevyjä ja vilkuilin mitä muuta jääkaapista löytyy niiden täyttämiseksi. Löytyi salamia, juustoja ja terttutomaatteja joten niistä saisi jo ihan kivat suolapalat kehiteltyä. Parastahan näissä on se, että täytteitä voi vaihdella sen mukaan mitä kaapista löytyy. Eikä aina tarvitse olla edes montaa ainesta.
    Vastaavanlaisia neliöitä tulee useimmin tehtyä näin syksyllä kun valmistaikinat saapuu kauppoihin tarjoushinnoin. Joulun ja uuden vuoden jälkeen taikinatarjonta taas vähenee joten niiden käyttö myös meillä sen jälkeen hiipuu. Sitä ennen saattaa kuitenkin muutama valmistaikinaohje päätyä myös tänne blogin sivuille.. :)





Nopeat salamineliöt

(8 kpl) 




4 lehtitaikinalevyä
valkosipuli & yrtti tuorejuustoa
sinihomejuustoa
salamia ohuina siivuina
cheddar-gouda juustoraastetta 
terttutomaatteja paksuina siivuina
basilikaa tai pizzamaustetta
mustapippuria

1 kananmuna voiteluun (en käyttänyt tällä kertaa)


lehtitaikina
Salamineliöiden tekoa

- Nosta lehtitaikinalevyt pakasteesta sulamaan.
- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Kun taikinalevyt on sulaneet leikkaa kukin pitkä levy kahteen osaan.
- Tee terävällä veitsellä syvät viillot reunoista noin puolen sentin päähän. (Varo ettei viillot kuitenkaan ylety aivan pohjaan saakka.)
- Pistele haarukalla tämä sisempi neliö ettei se kohoa uunissa ollessa ja täytteet pysyvät paremmin paikallaan.
- Levitä tuorejuustoa pohjalle ja lisää sitten sinihomejuusto, salami, juustoraaste ja tomaattisiivut.
- Lisää pinnalle kuivattua basilikaa tai pizzamaustetta ja rouhittua mustapippuria.
- Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.

lehtitaikina
Valmiit salamineliöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.