torstai 4. elokuuta 2016

Jauheliha-porkkanakastike

 
jauhelihakastike, helppo jauhelihakastike, maailman paras jauhelihakastike, porkkanainen jauhelihakastike
Jauheliha-porkkanakastike ja raketti spagetti

   Pitkästä aikaa oli pakko tehdä jauhelihakastiketta spagetin kanssa. Tai meillä usein pitkä spagetti vaihtuu pätkäspagetiksi. Helpompaa ja siistimpääkin syödä valmiiksi pätkittynä.
Tällä kertaa perussettiin livahti myös kaksi raastettua porkkanaa. Ne teki kastikkeesta todella hyvän makuista vaikkei maistunutkaan liian porkkanaiselta. Näin sain jälkikasvunkin syömään porkkanaa ruoan seassa kuin huomaamatta. Jos en asiasta olisi sanonut mitään ei sitä olisi edes huomattu. Kysyin vaan syönnin jälkeen, että oliko sitä porkkanaa siinä liikaa? Sain ihmettelevän katseen ja epäilevän vastauksen "e-ei, mutta saako lisää?" :)






Jauheliha-porkkanakastike  (jauhoton)
(n. 4 hengelle)




400 g jauhelihaa
1 sipuli

2-3 porkkanaa hienoksi raastettuna
1 lihaliemikuutio
1 tl jauhelihamaustetta
1/2 tl paprikajauhetta

1/4 tl currya
1/2 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl mustapippuria
4 dl ruokakermaa

2-3 rkl ketsuppia

Annoksen pinnalle;
parmesania tai muuta juustoa raastettuna



jauhelihakastike, helppo jauhelihakastike, maailman paras jauhelihakastike, porkkanainen jauhelihakastike
Jauheliha-porkkanakastikkeen tekovaiheita

- Hienonna sipuli ja lisää se jauhelihan ja porkkanaraasteen kanssa pannulle, ruskista.
- Lisää lihaliemikuutio sekä kaikki mausteet, sekoittele niin, että lihaliemikuutio sulaa ja kaikki mausteet levittyy tasaisesti.
- Lisää kerma ja ketsuppi.
- Kiehuta kastiketta niin kauan, että se sakenee sopivan paksuksi.



* Tarjoa kastike spagetin, perunoiden tai makaronin / pastan kanssa. 
* Lisää halutessasi annoksen päälle ripaus juustoraastetta. 

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko antaa palautetta että blogisi sisältö on aivan täydellisesti minun makuuni sopivaa. Olen seuraillut blogiasi jo jonkin aikaa ja aina uusi resepti ilmaantuu, se ilahduttaa näppäryydellään ja ideoillaan. Kuten myös tämän kastikkeen kohdalla kävi. Monet reseptit ovat jääneet vakiokäyttöön, joten kiitokset niiden jakamisesta ja jatka vain samaan malliin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon kiitoksia palautteesta. Oli todella ilahduttavaa saada kuulla, että olet pitänyt ja kokeillutkin reseptejä. Monesti olenkin miettinyt, että seuraako näitä päivityksiä edes ketään. :D
      Tämä antaa intoa jatkaa ja jakaa vinkkejä ja reseptejä edelleen.. :)

      Poista

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.