perjantai 17. helmikuuta 2017

Suklaiset kauralastut

 
Suklaiset kauralastut


     Hiihtoloman alun kunniaksi tein nuorisolle läjän suklaisia kauralastuja. Ne meneee aina kuin kuumille kiville ja hetken päästä on jäljellä enää tyhjä lautanen. Joskus sentään ehdin keksit siirtämään lautaselta jopa keksilaatikkoon. Wau! Semmoinen harvinaislaatuinen hetki taitaa itse asiassa olla ainoastaan silloin, kun nuoriso ei syystä tai toisesta ole leipomisen aikaan paikalla.. :)




Suklaiset kauralastut  

(noin 50 kpl)




100 g voita
2 dl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl  vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa



Tekovaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi pienessä kattilassa ja anna jäähtyä hetki.

- Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet kulhossa.
- Lisää kuivien aineiden sekaan ensin sulatettu voi ja sitten kananmunat, sekoita.
- Nosta taikinasta leivinpaperoidulle pellille pieniä nokareita kahdella pienellä lusikalla. (Jätä väliä 8-9 cm, koska lastut leviävät uunissa reilusti.)
- Paista kauralastuja uunin ylätasolla 5-6 minuuttia. (Lastut palaa nopeasti joten kannattaa vahtia vieressä.)
- Irrota lastut varovasti paistolastalla leivinpaperista vähän jäähtyneenä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.