perjantai 13. tammikuuta 2017

Juustoinen kinkkukiusaus

Juustoinen kinkkukiusaus

    Tänään ajattelin, etten käy kaupassa vaan teen pakastimesta löytyvillä aineksilla jonkun ruuan. No, sieltä löytyi ainakin (kuten aina) peruna-sipulisekoitusta, baby porkkanoita ja kinkkusuikaleita. Suikaleet olin ostanut joku aika sitten alehinnalla ja kun en tehnyt niistä heti mitään, laitoin pussin pakastimeen odottamaan käyttöä.
     Kiusaukset on meillä sellaista ruokaa, että ne aina maistuu ja kelpaa. Hyvää se oli tälläkin kertaa. Nopeiden alkuvalmistelujen jälkeen vuokan voi "unohtaa" uuniin siivousten ja muiden hommien ajaksi. Noin puolentoista tunnin paistoaika, sitten vuoka pöytään ja eikun syömään.. :)




Juustoinen kinkkukiusaus     (n. 6 hengelle)





1 kg peruna-sipulisekoitusta
n. 200 g baby porkkanoita (pakaste)
1 pussi (230 g) Pouttu savusuikaleita  (tai muu kinkkusuikale tmv.)
1 prk (2 dl) Pirkka juustokermaa
1 prk (2 dl) kuohukermaa
3 dl vettä
1,5 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl currya
1/2 tl pizzamaustetta
1 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl rouhittua mustapippuria
(juustoraastetta)

 

Kiusauksen tekovaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Voitele iso uunivuoka.
- Laita vuokaan puolet peruna-sipulisekoituksesta ja baby porkkanat ja kinkkusuikaleet. (Nyt otin kinkkusuikaleet pakasteesta joten laitoin ne sulamattomana kekona päällimmäiseksi. Kun suikaleet on sulaneet sekoitan ne kunnolla muiden ainesten sekaan.)
- Ripottele vuokaan kaikki muut mausteet paitsi suola.

- Laita loput peruna-sipulisekoituksesta päälle.
- Avaa kuohukermatölkki ja laita sinne 1,5 tl suolaa. Taita siivekkeet takaisin kiinni, purista kovasti ja ravista hetken aikaa jotta suola sekoittuu kermaan.
- Kaada kuohukerma vuokaan ja lisää tölkkiin 2 dl vettä. Purista tölkki taas kiinni ja ravistele jotta kaikki loppu kermat sekoittuu veden kanssa. Ja kaada vuokaan.
- Kaada myös juustokerma vuokaan ja huuhtele tölkki n. 1 dl vettä ja laita huuhdeliemi vuokaan.
- Laita vuoka uunin alatasolle 225 asteeseen ja sekoita kiusausta noin puolen tunnin uunissa olon jälkeen. 

- Pudota uunin lämpötila 200 asteeseen ja paista kiusausta vielä noin tunti.

* Sekoita kiusausta pari kertaa paistamisen aikana jotta päällimmäiset ainekset ei kuivu ja ruskistu liikaa. Itse sekoitan ensimmäisen kerran n. 30 minuuttia uunissa olon jälkeen. Silloin pakasteet ovat sopivasti sulaneet ja mausteet pääsee sekoittumaan kunnolla. Jos käytät juustoraastetta laita se kiusauksen pinnalle viimeisen sekoituksen jälkeen.

* Kun otat vuokan uunista, anna kiusauksen vetäytyä 10-15 minuuttia ennen tarjoilua. 
 

Juustoinen kinkkukiusaus ja punajuurisalaatti

2 kommenttia:

  1. Hei! Sinulla on tosi kiva blogi. Olen saanut paljon vinkkejä täältä.
    Tässä kinkkukiusauksessa on paljon nestettä. Itse olen laittanut reilusti vähemmän. Tulee varmaan mehevää tällä reseptillä. Ensi viikolla kokeillaan :) t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Ella!
      Todella kiva kuulla, että olet saanut täältä käyttökelpoisia vinkkejä ja ideoita. Kiitos myös palautteestasi tästä kinkkukiusauksesta.
      Mun piti ihan korjata tuo paistolämpötila ja aika. Nestettä laitan "ylimääräistä" tuon veden osuuden verran. Osittain siksi, että nyt kiusaus sai olla rauhassa pidemmän aikaa kuin normaalisti. Kiusauksesta ei tule mitenkään liian vetistä vaan todellakin sitä täyteläisen mehevää. Jos kiusauksen haluaa pöytään nopeammin voi tuon 3 dl vettä jättää myös pois. Itse vaan olen tottunut huuhtelemaan kermapurkit vedellä ja jos mahdollista hyödyntämään myös nämä huuhdeliemetkin. :D
      Jos ehdit niin kuulisin mielelläni miten teillä onnistui kiusauksen teko. Onnea kokeiluun.. :)

      Poista

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.