sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Hampurilaispizza



             Eräänä viikonloppuna heräsi päivän polttava ruokakysymys; hampurilaisia vai pizzaa? Toisille maistuisi hampurilaiset ja toisille pizza. Mitäpä siinä sitten teet? Ratkaisin ongelman sillä että yhdistin molemmat ja tuloksena oli pellillinen hampurilaispizza.
         Tein nyt ensimmäisellä kerralla nopean ja vaivattoman version ihan kokeilumielessä. Käytin Lidlistä saatavaa valmista pizzapohjaa ja samassa paketissa olevaa valmista tomaattikastiketta. Hampurilaispizza valmistui näin ollen nopeasti puolessa tunnissa. 
         Kaikille maistui ja jokainen oli ihan tyytyväisiä lopputulokseen. Vähän oudolta se kyllä tuntui, kun tiedosti syövänsä pizzaa mutta maku olikin kuin juustohampurilaisessa. Tätä täytyy kyllä tehdä ehdottomasti uudelleenkin.. ♥




Hampurilaispizza

(pellillinen)




1 pkt Chef Select pizzataikina + pizzakastike (Lidl)
400 g naudan jauhelihaa
0,75 tl suolaa
mustapippuria
0,5 dl ketsuppia
2 tomaattia
1/2 sipuli renkaina
9 herkku-, tai maustekurkkusiivua
1/2 jääsalaatti
9-10 kpl cheddarjuustoviipaleita
1,5 dl hampurilaiskastiketta



 

- Avaa pizzapohjarulla ja levitä se puhtaalle leivinpaperille. 
- Kaulitse tai taputtele taikina pellin muotoiseksi.
- Ruskista jauheliha paistinpannulla ja mausta se suolalla, pippurilla, ketsupilla ja purkillisella pizzakastiketta.
- Levitä jauhelihatäyte pizzapohjalle. 

- Viipaloi maustekurkku, kuutioi tomaatit pieneksi ja viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi.
- Ripottele kurkkuviipaleet, tomaattikuutiot sekä sipulirenkaat jauhelihan päälle. 
- Levitä lopuksi pizzalle cheddarsiivut.
- Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 min.



- Leikkaa pizza annospaloiksi pizzaleikkurilla.
- Pese ja leikkaa jääsalaatti sopiviksi suupaloiksi ja levitä salaatti kuumalle pizzapohjalle.
- Lusikoi hampurilaiskastiketta salaatin päälle. 


Hampurilaispizza


* Salaatti ja hampurilaiskastike kannattaa lisätä palojen päälle juuri ennen syöntiä ettei salaatti lötköönny kuuman pizzan päällä. Ylijääneet pizzapalat voi silloin helposti säilyttää jääkaapissa, lämmittää vaikka mikrossa ja lisätä sitten taas salaattia ja kastiketta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.