keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Maidottomat letut


Maidottomat letut

      Ostan silloin tällöinn jääkaappiin ison pullon kivennäisvettä. Yleensä jotain makuvettä, kun ei se tavallinen suolavissy oikein maistu. Nyt oli jääkaapissa jo jonkun aikaa notkunut sitruunan makuinen kivennäisvesi. Sehän käy niissäkin niin, että niitä juo, mutta sitten se loppu unohtuu siihen oveen kiikkumaan. Semmonen puolivireinen kivennäisvesi, kun ei oikein enää houkuta niin oli viimein ratkaistava sen lopullinen kohtalo. Heittääkö pois vai juoko vaan sinnikkäästi loppuun?
      No, en sitten juonut, mutta en heittänyt poiskaan ikinuukana ihmisenä. Paistoinkin siitä lettuja ja täytyy sanoa, että oli parhaat letut aikoihin mitä olen maistanut. Sitruunan hienon vivahteinen maku joka ei kuitenkaan ollut liian vahva sekä lettujen mukava rapsakkuus oli aivan täydellinen yhdistelmä. Kaiken kruunasi vielä mansikkahillo siihen kylkeen.. niin täydellinen herkku kuin olla ja voi.. :)





Maidottomat letut

(noin 10 isoa)




2  kananmunaa
5 dl sitruunan makuista kivennäisvettä tai muuta vastaavaa
3 dl vehnäjauhoja 
1/2 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl rypsiöljyä (tai voita sulatettuna)

Paistamiseen;
voita




Työvaiheita

- Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. 
- Vatkaa joukkoon kivennäisvesi, vehnäjauhot, suola, sokerit ja öljy
- Anna taikinan turvota ainakin 1/2 tuntia. 
- Paista voissa paistinpannulla pieniksi tai isommiksi letuiksi.



 
 * Tarjoa letut hillon ja kermavaahdon tai jäätelön kanssa.


tiistai 28. maaliskuuta 2017

Teeleivät

 
Teeleivät

      En ole oikein koskaan tykännyt teeleivistä. Ennemmin olen aina tehnyt rieskoja. On ollut haaste löytää sellaista teeleipäohjetta joka olisi omaan makuun täydellinen. Tosin tänään yllätin itsenikin ja tein aivan täydellisiä teeleipiä. Ne oli niin hyviä, että kaikki katosi lautaselta alta aikayksikön. Niimpä tein niitä nuorison pyynnöstä vielä uuden satsin. Onneksi ne on aivan mielettömän helppoja tehdä. Taikina valmistuu jo ennen kuin uuni on ehtinyt kuumentua. Onnistuu aivan varmasti kaikilta ja aina.. :)





Teeleivät

(8 kpl)


 
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita

2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 dl vettä
2 rkl öljyä
n. 2 dl juustoraastetta
 


 
Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
- Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet keskenään.
- Lisää vesi ja öljy, sekoita nopeasti. (Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.)
- Nostele taikinasta lusikalla kahdeksan kekoa leivinpaperoidulle uunipellille.
- Laita kekojen pinalle hieman vehnäjauhoja ja taputtele ne leipäsiksi.
- Ripottele teeleipien päälle juustoraastetta ja paista niitä uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.


* Teeleivät on parhaimmillaan uunituoreena.
 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Lasagnette


Lasagnette

      Lasagne vai lasagnette, mitä eroa? No, lasagne tehdään pastalevyistä, mutta lasagnette taas lasagnepastapaloista. Periaate kummassakin sama, että tehdään tomaattinen jauhelihakastike sekä erillinen juustokastike joita sitten vuorotellen, kerroksittain ladotaan uunivuokaan pastan kanssa.
      Meillä taas nämä kummatkin versiot tehdään pelkällä jauhelihakastikkeella ja jätetään paksut juustokastikkeet pois. Ne ei meille ole koskaan oikein maistuneet. Näin mentiin tälläkin kertaa, että ensin tomaattinen jauhelihakastike valmistui isossa kattilassa. Siihen lisättiin kermaa, sulatejuustoa ja hieman kermajuuston palaa raastettuna. Näin tehden "lasset" uppoaa meidän porukkaan paremmin kuin hyvin.
      Maustaminen makaroni-, ja pastaruuissa on melkoista sovittelua. Niihin pitää saada kunnolla makua, koska pasta itsessään ei maistu oikein miltään. Myös tällä kertaa lisäämäni porkkanat tuo hieman makeutta ja omaa makua. Kannattaakin maistella kastiketta tehdessä ja lisäillä mausteita jos tarvetta. Näin tein minäkin ja aivan tasan tarkkaa ohjetta en pysty tähän tällä kertaaa kirjaamaan. Melko tarkan kuitenkin ja kun ruoka oli aivan taivaallisen hyvää ei sitä voi olla tänne kirjoittamattakaan.. :)






Lasagnette

(n. 6 hengelle)





700 g jauhelihaa
2 sipulia tai yksi iso
3 isohkoa porkkanaa
2-3 valkosipulin kynttä
2 rkl vehnäjauhoja
2 lihaliemikuutiota
2 tl basilikaa (tai pizzamaustetta)
1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl paprikajauhetta
2 tl jauhelihamaustetta
1/2 tl currya
pari ripausta sokeria
2 tl sriracha chilikastiketta 
1 pkt (500 g) paseerattua tomaattia
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
3 dl vettä
1 prk (2,5 dl) juustokermaa
1 prk (2 dl) ruokakermaa
n. 50 g sulatejuustoa (voi laittaa enemmänkin)
n. 2 dl kermajuustoa raastettuna
15 kpl lasagne pastalevyjä
(tarvittaessa lisäksi suolaa ja/tai yrttisuolaa)

Vuokaan;
margariinia

Pinnalle;
juustoraastetta





Työvaiheita

- Kuori ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi.
- Kuori ja silppua sipuli pieneksi.
- Ruskista jauheliha, sipuli ja valkosipuli isossa kattilassa. 
- Ripottele päälle vehnäjauhot, kääntele hetki. 
- Lisää lihaliemikuutiot, kaikki mausteet sekä porkkanaraaste, paahda hetki.
- Kaada kattilaan vesi, chilikastike, paseerattu tomaatti, tomaattipyre ja kermat.

Uuniin valmistautumassa ja sieltä tulossa.

- Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia välillä sekoittaen.
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Lisää sulatejuusto ja juustoraaste, sekoita kunnes ne on sulaneet kastikkeen sekaan.
- Riko lasagnelevyt pieniksi paloiksi, lisää kastikkeeseen ja sekoita.
- Kaada seos voideltuun isoon uunivuokaan ja paista aluksi uunin alatasolla 30 minuuttia.
- Sekoita lasagnettea (jos et halua liian rapeaa pintaa), lisää pinnalle juustoraastetta halutessasi.
- Nosta ritilä uunin keskitasolle ja paista vielä noin 20 minuuttia.
- Anna lasagnetten vetäytyä hetki ennen tarjoilua.


Tarjoa lasagnetten kanssa salaattia.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Pannuleivät

 
Pannuleivät

      Silloin joskus, kun tekee mieli täytettyjä tortilloja kaivankin paistinpannun esille. Paistan helppotekoisia pannuleipiä joita käytän tortillalättyjen sijasta. Tortillapohjat on helppo tehdä myös itse, mutta pidän siitä ettei näihin pannuleipäpohjiin tule ollenkaan öljyä. Ovat siis hiukan kevyempiä versioita. 
      Jauhoina käytän yleensä vehnäjauhoja ja täysjyväohrajauhoja. Pannuleivät onnistuu myös ihan pelkillä vehnäjauhoillakin tehtynä, mutta toisaalta ohrajauhot tuo mukavasti makua. Yleensä paistan hieman pienempiä ja paksumpia leipiä kuin nyt, mutta tällä kertaa haluttiin hieman rapeampia pohjia. Valmiiden pohjien päälle sitten jokainen sai valita täytteet oman maun mukaan. Esimerkiksi makeaa sipulia, salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, juustoja, meetvurstia, kinkkua majoneesia jne. Täytteet leivät toiselle puoliskolle, toinen puoli käännetään kanneksi ja ääntä kohti.
      Hujauksessa meni leivät taas kuin kuumille kiville.. :)





Pannuleivät

 (8 leipää)





 

2 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 dl vettä




 

Työvaiheita

- Sekoita jauhot ja suola, lisää niiden joukkoon vesi.
- Vaivaa aineet käsin kimmoisaksi taikinaksi.
- Jaa taikina kahdeksaan osaan ja kauli ne jauhotetulla työtasolla parin millin paksuisiksi, ohuiksi pyöreiksi leiviksi.
- Paista leivät yksitellen kuumalla paistinpannulla noin minuutti kummaltakin puolelta. Leivät paistetaan kuivalla pannulla ilman rasvaa.
Ravistele irtojauhot leipien pinnasta ennen pannulle nostamista, sillä jauhot käryävät helposti. Leipien pintaan saa ja pitääkin tulla ruskeita pilkkuja. 


Pannuleivät tortillan korvaajana

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pikapullat

 
Pikapullat

      Puolen tunnin pikapullat, kun ei ehdi tai jaksa alkaa oikeita pullia leipomaan. Joskushan se pukkaa aina tällainen tilanne päälle. Se tunne, kun huomaa ettei mitään kahvileipää ole varastossa, mutta jotain tekee mieli. Hiivaton taikina on nopea tehdä, kun sitä ei kohotella eikä sille tarvitse tehdä muitakaan taikuritemppuja. Ihan hyviä pikapullia nämä on ja menee kahvin kanssa täydestä kuin väärä raha.. :)





Pikapullat

(noin 15 kpl)





4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1/4 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
2 dl maitoa
100 g voita tai margariinia 
      (käytin tällä kertaa 3/4 dl rypsiöljyä)

Pinnalle;
raesokeria (laitoin mantelilastuja)



Työvaiheita

- Sulata voi ja siirrä jäähtymään.
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään. 
- Lisää kuivien aineiden joukkoon kananmuna, maito ja jäähtynyt rasva.
- Sekoita taikina nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa. Näin tehden pullat ovat kuohkeita.
-  Annostele taikina pieniin paperivuokiin.
- Ripottele päälle raesokeria.
- Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.
 

* Pikapullat ovat parhaimmillaan leivontapäivänä hieman jäähtyneenä.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kasslerpihvit kasvis-riisipedillä

Kasslerpihvit kasvis-riisipedillä

      Helppo uuniruoka sunnuntaille muodostui kasslerpihveistä ja riisistä. Ainoa "isompi homma" on paistaa pihveihin hieman paistopintaa ja loput ruuasta tekeekin sitten uuni. Sillä aikaa voi ulkoilla tai tehdä muita hommia mitä nyt sunnuntaihin kuuluu, lepäämistä. Ruoka oli todella hyvää ja meillä pidetään siitä, että kasslerpihvit saa hieman enemmän ruskistua uunissa joten en itse laittanut tällä kertaa laatikon päälle foliota. Kassler ei kuivu vaikka ruskistuukin reilusti, se on sen verran rasvaista lihaa. Hyvänä puolena siinä on se, että rasva sulaa kypsentämisen aikana, mehevöittää lihaa ja siinä samalla makua saa alapuolella kypsyvät riisit. Mahtavan hyvää taas yksinkertaisen helpolla.. :)





Kasslerpihvit kasvis-riisipedillä



3 dl puuroutumatonta riisiä
1 pieni sipuli
1 pss babyporkkanoita (pakaste)
1/2 pss parsakaalia (pakaste)
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1/4 tl suolaa
2 dl kuohu-, tai ruokakermaa
n. 800 g porsaan kassleria pihveiksi leikattuna
voita pihvien paistamiseen

Kasslerpihvien maustamiseen;
valkosipulijauhetta
paprikajauhetta
jauhelihamaustetta
vähän currya
mustapippuria myllystä
suolaa



 

Työvaiheita

- Laita uunivuokaan pohjalle riisi, babyporkkanat, parsakaali ja sipuli renkaina.
- Kiehauta vesi ja sulata siihen lihaliemikuutio sekä suola, kaada vuokaan.
- Leikkaa kassler pihveiksi, hiero pintaa mausteita ja paista niitä paistinpannulla, että ne saavat hieman pintaväriä.
- Nosta uunivuokaan. Vettä saa olla sen verran, että pihvit on osittain vedessä.
- Paista uunin alatasolla 200 asteessa puoli tuntia, käännä sitten pihvit, laita päälle folio ja jatka paistamista toiset 30 minuuttia. 


- Kaada vuokaan kerma päälle ja anna hautua 15 minuuttia.


* Tarjoa lisäksi salaattia.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Vatkattu aprikoosipuuro



         Aprikoosivispipuuroa olen koittanut etsiä kaupoista aina, kun olen muistanut. Vaan en ole mistään löytänyt. Minne se on kadonnut kaupan valikoimista? Muistan kuinka joskus vuosia (vai olisiko sittenkin vuosikymmeniä sitten?) ei kaupoissa muita vispipuuroja ollutkaan kuin aprikoosi-, tai sitten se peruspuolukkainen versio. Nyt siellä hyllyillä näyttää useimmiten olevan näitä puolukkapuuroja.
          Kaupasta kun ei saa niin oli se sitten itse ruvettava sitä puuroa tekemään. Vielä, kun kerran mieli on sitä niin kovasti tehnyt jo pidemmän aikaa. Helppoahan se on tehdä ja maku palkitsi pienen viitseliäisyyden tässäkin tapauksessa. 
Oli niin paljon parempaa kuin se kaupan puuro.. :)





Vatkattu aprikoosipuuro




1 l vettä
1/2 pss (n. 125 g) kuivattuja aprikooseja
1 1/4 dl mannasuurimoita
1 dl sokeria
1 maustemitta (1/5 tl) suolaa
1 rkl perunajauhoja
1/2 dl vettä
1/2 tl vaniljasokeria




Työvaiheita

- Keitä aprikoosit vedessä, pienellä lämmöllä ja kannen alla, täysin kypsiksi ja pehmeiksi ja soseuta ne. (Keittoaika lyhenee jos aprikooseja liottaa muutaman tunnin ennen keittämistä.)
- Vatkaa mannasuurimot aprikoosiliemeen ja keitä noin 10-15 minuuttia jotta suurimot kypsyvät. (Lisää tarvittaessa vettä.)
- Lisää sokeri ja suola.
- Sekoita perunajauhot 1/2 dl kylmää vettä, kaada suurus puurokattilaan.
- Sekoita ja kiehauta niin, että puuro pulpahtaa muutaman kerran.
- Ota kattila pois liedeltä, lisää vaniljasokeri ja anna jäähtyä.
- Vatkaa puoliksi jäähtynyt puuro käsin tai sähkövatkaimella vaaleaksi ja kuohkeaksi.



* Tarjoa vispipuuro kylmän maidon kanssa. 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Katharine Hepburnin Browniet

Katharine Hepburnin Browniet

     Koko asunnossa leijailee aivan huumaava suklaan / kaakaon tuoksu. Tein tänään taas legendaarisen naisnäyttelijän Katharine Hepburnin omalla reseptillä tehtyjä brownieita. Brownie eli Amerikkalainen suklaaleivonnainen. Leivonnainen jonka kuuluu jäädä sisältä hieman kosteaksi ja tahmeaksi. Aivan ehdotomasti tällaisen suklaaholistin lempiherkkua.  
     Ohjeen mitat on muunnettu suomalaiseen muotoon amerikkalaisista jonka vuoksi ne näyttävät oudoilta. Tästä kuitenkin suoriutuu mallikkaasti varmasti jokainen. Varsinkin, kun aineksiakin on mukavan vähän. Brownie-leivokset tehdään pieneen uunivuokaan. Vaikka vuoka on pieni on ne kuitenkin riittoisia sillä yleensä tulee syötyä vain pieni pala kerrallaan. Taikinaan tulee vain reilu puoli desiä jauhoja, jonka vuoksi browniet onkin niin suklaisen makuisia ja meheviä. Lisäksi ne on helppo ja nopea tehdä. Niin helppoa itse asiassa, että näitä tekee ihan vaan vaikka huvikseen. Saati sitten syö.. :)







Katharine Hepburnin Browniet


 
 



1,2 dl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
113 g voita
2 kananmunaa
2,4 dl sokeria
0,60 dl vehnäjauhoja
2,4 dl rouhittuja saksanpähkinöitä tai pekaanipähkinöitä 

(kumpiakaan ei ollut joten korvasin ne cashew-pähkinöillä)
1 tl vaniljasokeria
1 maustemitta (1/5 tl) suolaa

 




Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Sulata voi kattilassa, lisää kaakao siivilän läpi ettei jää paakkuja ja sekoita tasaiseksi.  
- Poista liedeltä ja anna jäähtyä muutama minuutti. (Tärkeää antaa jäähtyä tarpeeksi ettei seuraavaksi lisättävät kananmunat ala kypsyä liian kuumassa seoksessa.)  
- Siirrä voi-kaakaoseos suureen kulhoon.  
- Vatkaa sekaan kananmunat kierrevatkaimella voimakkaasti vatkaten, yksi kerrallaan.
- Sekoita erillisessä kulhossa sokeri, vehnäjauhot, rouhitut pähkinät, vaniljasokeri ja suola. 
- Yhdistä kaikki ainekset keskenään ja sekoita vain sen verran, että kaikki sekoittuu.

Lisää kuvateksti

- Kaada taikina leivinpaperoituun uunivuokaan jonka koko on noin 20x20 cm.  

- Paista noin 30-35 minuuttia (nyt oli uunissa 33 minuuttia ja oli juuri sopivaa). Älä ylipaista, koska brownien kuuluu jäädä hieman "kosteaksi ja tahmeaksi".  
- Anna jäähtyä kunnolla ja leikkaa vasta sitten pieniksi annospaloiksi. Browniet eivät ole parhaimmillaan suoraan uunista tultuaan, sillä jäähtymisen aikana niiden maku kehittyy entisestään. Lisäksi ne saa jäähtyneinä huomattavasti helpommin irti paistoastiasta.


* Tarjoa browniet pehmeän kermavaahdon kanssa.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ruispizzat

Ruispizzat


     Tässä joku aika sitten tein viikonloppuaamuna aamupalaksi tai oikeastaan lounaaksi tuhdit ruispizzat. Näitä joskus vuosikymmeniä sitten tehtiin revityistä ruisleivistä niin aamu-, kuin iltapalaksikin. Se oli silloin vuonna nakit ja muusi, kun ruisrevityt keksittiin ja ne löysi tiensä kauppoihin. Ne jäi jostain syystä unholaan kunnes nyt sattumalta ja vahingossa tajusin ne herättäneeni uudelleen eloon. Vaikka onhan näitä tavallisia ruislämppäreitä tehty vuosien saatossa lukemattomat kerrat niin alkuperäiset ruispizzat kuitenkin kultaa muistot.
     Olin siis kaupasta ostanut muutaman päivän aikaisemmin valmiiksi halkaistun ruisreikäleivän ja se oli ehtinyt jo vähän käytön puutteesta kuivahtaa. Ajattelin, että jos kasaan niille täytteitä päälle ja sitten hetkeksi uuniin lämpenemään niin sehän vastaisi melkein uunituoretta leipää. Siinä sitten kahvia odotellessa ja leipien lämmetessä vasta muistin, että samallalailla ja ajatuksella niitä tehtiin aikoinaankin. Mitä kaapista löytyy tyylillä, välillä tomaattikastikkeella ja välillä ilman. Nyt tein ilman tomaattikastiketta ja sipaisin leipien päälle tuorejuustoa. Täytteitä voi vaihdella oman mielen mukaan niin saa omaan makuun sopivia. Laitan tähän ylös mitä meillä oli tällä kertaa. Niin nälkäistä porukkaa oli tällä kertaa kahvipöydässä ettei valmiista ruispizzoista ehtinyt ottaa edes kuvaa.. :)






Ruispizzat





1 Vaasan tosi rukiinen, halkaistu reikäleipä
valkosipuli tuorejuustoa
nakkeja halkaistuna
sinappia
kermajuustoa viipaleina
keittokinkkua
metvurstia
maustekurkkua viipaleina
pizzamaustetta
punaleima emmental juustoraastetta
kirsikkatomaatteja viipaleina 
ruohosipulia 



Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Täytä leivät, lisää mausteet ja lämmitä uunin keskitasolla kunnes leivät lämpenevät ja juusto sulaa. (Tai lämmitä mikrossa noin 1 minuuttia.)

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Karjalanpaisti

Karjalanpaisti

     Viikonloppuruokana meillä on tällä kertaa ihan perinteinen karjalanpaisti. Tai ainakin meille perinteinen. Tiedän ettei siihen ns. "oikeaan" paistiin kuulu porkkanat ja muut lisukkeet, mutta meilläpä ne nyt vaan kuuluu. Tai ainakin sieltä löytyy porkkanaa. Lanttua lisään silloin jos sitä sattuu käsillä olemaan. Liemeen tulee porkkanasta ja lantusta hyvää makua ja toisinpäin. Sen parhaan karjalanpaistin makua nimenomaan. Samalla saa vähän muutakin perunoiden sekaan kuin vaan lihaa ja sipulia liemen kanssa. Voisin itse syödä vaikka vaan pelkästään näitä lanttu ja porkkanapaloja. Muutaman tunnin kypsymisen jälkeen kaikki suorastaan sulaa suuhun. Täydellistä.. :)






Karjalanpaisti





n. 500 g sianlihaa (etuselkää tai kaslerpaistia)
n. 500 g naudanlihaa (etuselkää tai palapaistia)
    (voi käyttää myös valmiita karjalanpaistilihoja)
2 sipulia
3 porkkanaa
1 pieni lanttu
1 litra vettä
2 tl suolaa (tai 1 lihaliemikuutio + suolaa maun mukaan)
10 kokonaista maustepippuria
2-3 laakerinlehteä 




Työvaiheet

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Leikkaa lihat 3-4 cm:n kokoisiksi palasisksi ja laita ne uunipataan tai vuokaan.
- Ripottele suola, pippurit ja laakerinlehdet lihojen päälle.
- Kuori ja lohko porkkanat, lanttu ja sipulit, lisää vuokaan. 
- Kaada vettä päälle sen verran, että kaikki melkein peittyvät.
- Kypsennä karjalanpaistia uunin alatasolla noin 3 tuntia. Kääntele välillä päällimmäisiä lihapaloja ettei ne kuivu. Lisää myös vettä tarvittaessa.



- Tarjoa karjalanpaistin kanssa keitettyjä perunoita tai perunamuusia.


 

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Paras suklaakiisseli

 
Paras suklaakiisseli


      Täydellinen suklaakiisseli, se on tässä. Olen vuosien ajan tehnyt itse kaikki kiisselit ja vanukkaat eikä kaupan vastaavia meillä edes huolita. Helppoja tehdä ja onhan ne nyt monin verroin paremman makuisia. Ilman lisäaineita ja saa juuri sen makuisia kuin itse haluaa. 
     Paras suklaakiisseli tehdään ehdottomasti maissitärkkelyksellä eli Maizenalla. Maizenalla jo senkin takia, että näin lopputulos ei maistu jauhoiselta. Maissitärkkelys sopiikin paremmin juuri maitopohjaisiin kiisseleihin tai vanukkaisiin. Suolaa olen lisännyt ripauksen aina ihan sen takia, että se syventää makua ja samalla vie vetisyyttä pois. Kaakaota voi lisätä vähän oman maun mukaan 2-2,5 rkl. Meillä on tykätty eniten, kun olen kiisselin tehnyt noin 2,5 rkl mukaan.. :)






Paras suklaakiisseli

(4 hengelle)





5 dl täysmaitoa
3 rkl maizenaa (maissitärkkelystä)
0,5 dl sokeria
2,5 rkl kaakaojauhetta
1 maustemitta (1/5 tl) suolaa 
1 tl vaniljasokeria 




Työvaiheita

- Mittaa kattilaan ja sekoita keskenään maizena, sokeri, suola sekä kaakaojauhe. Jos kaakaojauhot ovat kokkareisia, sihtaa ne siivilän läpi.
- Lisää maito ja sekoita kaikki hyvin sekaisin.
- Kuumenna liedellä koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. (Palaa helposti pohjaan.) Käytä sekoituksessa esim. puulastaa tai -haarukkaa.
-
Anna kiehua 2 - 3 minuuttia ja nosta pois levyltä.
- Lisää vaniljasokeri. (Tarkista makeus, lisää sokeria halutessasi.)
- Nosta kattila altaaseen kylmään veteen jäähtymään.
- Sekoittele silloin tällöin jäähtymisen aikana. Tällöin kiisseli ei kuoretu.
- Jaa annosmaljoihin tai -laseihin. 




* Tarjoa suklaakiisseli halutessasi kermavaahdon kanssa.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Possu-nuudelipannu

Possu-nuudelipannu

      Päivän jälkeen aivan kamala nälkä ja jääkaapissa loistaa pääosassa paketillinen porsaanlihasuikaleita. Yleensä suikaleet ovat päätyneet kastikkeeseen, mutta kun tällä kertaa se ei sitten houkutellutkaan. Kaapista kaivelin yllättäen muutaman pienen nuudelipaketin joten tulipa sitten tehtyä nopea "nuudelipannuhässäkkä". En oikein tiennyt alkuun millainen lopputulos odottaa, kun soijakastiketta ei ollut eikä pahemmin muutakaan jota olisi voinut pannulle upottaa. Esim. suikaloitu paprikakin olisi sopinut tähän enemmän kuin hyvin. Vähän kokeilun kautta mentiin ja soijankin "korvasin" sitten lihaliemellä ja fariinisokerilla. Täytyy sanoa, että yllätyin ihan lopputuloksesta kuinka hyvää se oli. Joskus onnistuu näköjään paremmin kuin hyvin tällaiset nälkäpäissään tehdyt extempore kokkailut.. :)






Possu-nuudelipannu

(n. 4 hengelle)






400 g porsaansuikaleita 
voita paistamiseen
1 lihaliemikuutio
1 tl fariinisokeria
1/4 tl valkosipulijauhetta
1/4 tl paprikajauhetta
1/4 tl currya
rouhaisu mustapippuria
vettä
1 pss (250 g) Pirkka kasvissuikaleita, pakaste
3 pkt (á 65 g) nuudelia (lihan makuista)
1 tl balsamicokastiketta




Työvaiheita

- Paista porsaan lihasuikaleet paistinpannulla voissa ruskeiksi ja lisää joukkoon lihaliemi sekä mausteet.
- Lisää vettä noin 2 dl ja anna suikaleiden kiehua ja kypsyä noin 15 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa.
- Laita pakasteesta kasvissuikaleet pannulle ja anna sulaa sekä kypsyä lisäten vettä tarvittaessa.
- Keitä myös nuudelit ja laita ne lävikköön valumaan.
- Kun lihat ja kasvissuikaleet ovat kypsiä lisää nuudelit pienissä erissä pannulle ja paista niitä hetki.
- Lisää viimeisenä balsamicokastiketta sekä halutessasi yhdestä nuudelipaketin maustepussista maustetta sekaan.

  

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Perunaletut muusista



          Muutama päivä sitten tein porkkana-perunamuusia aika reilun satsin. Sitä jäi syöntien jälkeen ylitse vielä jonkin verran. Sen verran vähän kuitenkin ettei siitä olisi riittänyt kuin taikinaksi perunarieskoihin. Niitä on tullut niin useasti tehtyäkin ylijäämä muusista joten nyt vaihdettiin hieman taktiikkaa. 
           Tuli mieleen kuinka lapsuudessani äiti usein paistoi edellisen päivän muusin jämistä lettusia joita syötiin sitten seuraavana päivänä uutena ruokana lisukkeiden kanssa. Olen niitä aina silloin tällöin tehnyt itsekin. Ne on niin hyviä ettei ole ainakaan pelkoa, että niitä jäisi ylitse jääkaappiin kuljeksimaan. Ja jos hetkellisesti jääkin niin niitä napostelee vaikka kylmiltään, välipalana. Taikinan voi tehdä aivan pienestäkin määrästä muusia. Silloin olen vain laittanut yhden kananmunan ja ripauksen jauhoja sekä mausteita. Paistaessa huomaa kyllä jos jauhoja tarvitsee lisätä joten kannattaa paistaa koelettu ensin. Sekin on myös hyvä muistaa, että letut kannattaa paistaa melko maltillisella lämmöllä, että ehtivät kypsyä myös sisältä.
          Tällä kertaa siis paistetun grillimakkaran seuraan pääsi perunaletut.. ♥







 Perunaletut muusista

 (n. 15 kpl keskikokoisia lettuja)






noin 4 dl perunamuusia
2 kananmunaa
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
loraus kermaa tai maitoa
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
1/4 tl paprikajauhetta
1/2 dl justoraastetta

Paistamiseen;
voita



Lettujen valmistusvaiheita

- Sekoita kaikki ainekset keskenään sekaisin ja anna taikinan seisahtaa hetki ennen paistamista.
- Paista lettuja paistinpannulla maltillisella lämmöllä, että ne ehtii kypsyä myös sisältä kokonaan.
- Laita paistetut letut paistinpannulta lautaselle folion alle niin ne pysyvät lämpöisinä tarjoiluun asti.

Perunaletut muusista