torstai 31. maaliskuuta 2016

Kardemumma-vadelmaruudut

vadelmaruudut, vadelmaneliöt
Kardemumma-vadelmaruudut
  
 Tänään on jo torstai ja viikonloppu lymyää aivan nurkan takana. Viikonlopun kahvipöytään tein kardemumma-vadelmaruutuja. Kardemumma ja vadelma on muuten todella hyvä makuyhdistelmä. Ehdottomasti yksi niistä suosikkilistan yläpäässä keikkuvista.  
Ruudut voi leikata pieniksi tai isommiksi oman maun mukaan. Niin hyviä kuitenkin ovat, että ehkä ne vähän isommat palat on ne parhaimmat.. :D




Kardemumma-vadelmaruudut
(noin 20 kpl)



125 g voita (huoneenläpöistä)
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
5 dl vehnäjauhoja

3 dl maitoa
n. 2 dl (200 g) tuoreita tai pakastettuja vadelmia

Päälle:


tomusokeria




- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.  

- Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kulhossa.  
- Sekoita leivinjauhe ja kardemumma vehnäjauhojen sekaan.  

Kardemumma-vadelmaruudut, vadelmaruudut, vadelmaneliöt
Tekovaiheita (kuvia klikkamalla saa ne isommiksi)

- Lisää jauhoseos sekä maito voi-sokerivaahtoon ja sekoita kaikki tasaiseksi.
- Levitä taikina uunipannulle (kooltaan noin 25 x 35 cm) joka on vuorattu leivinpaperilla.
- Levitä vadelmat taikinan päälle ja paina niitä kevyesti taikinaan.

- Paista kakkua uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia. 
- Leikkaa ruuduiksi jäähtymisen jälkeen.
- Sihtaa pinnalle tomusokeria.
    
Kardemumma-vadelmaruudut, vadelmaruudut, vadelmaneliöt
Kardemumma-vadelmaruudut

* Ruudut maistuu hyvältä joko sellaisenaan tai pehmeäksi vaahdotetun kermavaahdon tai vaniljakastikeen kanssa. 
 

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kinkku-juustopiirakat

kinkkupiirakat, pienet piirakat, piknik, juhliin suolaista
Kinkku-juustopiirakat
  
 Vuorostaan suolaista leivontaa kaiken pääsiäisen makean jälkeen. Haasteena oli saada jotain vaihtelua pizzalle, pasteijoille tai suolaiselle piirakalle. Taikina onnistuikin nyt täydellisesti ja lopputuloksena oli pehmeät, mutta osittain rapsakat piirakat. Sopii tarjottavaksi niin keittojen tai salaatin kanssa, mutta menee hyvin myös kahvipöydän suolaisena tarjottavana. Ja tulevaa kesää ajatellen näistä saa hyvät retkieväät mukaan reissuille. Siististi kulkee mukana minne sitten matka viekään.. :) 




Kinkku-juustopiirakat
(n. 16 kappaletta)



25 g hiivaa 
2 dl maitoa
2 dl vettä
1,5 tl suolaa
3 rkl öljyä
8 - 9 dl vehnäjauhoja

täyte: 

n. 100 g valkosipuli & yrtti tuorejuustoa
200-300 g Emmental-juustoraastetta
n. 200 g kinkkusuikaleita

pinnalle:

valkosipulijauhetta




- Murenna hiiva kulhoon.  
- Lisää kädenlämpöinen maito sekä vesi ja sekoita kunnes hiiva on liuennut.  
- Lisää suola, rypsiöljy ja vehnäjauhot, vähän kerrallaan.  
- Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa jonkin aikaa.  
- Anna taikinan nousta liinan alla noin 40 minuuttia.


kinkkupiirakat, pienet piirakat, piknik, juhliin suolaista
Kinkku-juustopiirakoiden tekoa

- Jaa taikina ensin kahteen osaan.
- Jaa sitten kumpikin osa pienempiin osiin niin, että yhteensä niistä tulee noin 16 kappaletta taikinapaloja.  
- Kaulitse palat jauhotetulla pöydällä vajaan 1 cm ohuiksi ja soikeiksi pohjiksi.
- Levitä pohjan keskelle tuorejuustoa.
- Lisää 1-2 rkl kinkkusuikaleita ja suunnilleen yhtä paljon juustoraastetta.
- Purista reunat yhteen sormilla, kuten kuvassa.
- Laita piirakat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja anna niiden kohota liinan alla noin 20 minuuttia.   
- Kuumenna uuni 250 asteeseen.
- Purista kohotuksen jälkeen reunat uudelleen yhteen.
- Ripottele valkosipulijauhetta piirakoiden pinnalle ja paista piirakat uunin keskitasolla 10-12 minuuttia. 

kinkkupiirakat, pienet piirakat, piknik, juhliin suolaista
Uunituoreita kinkku-juustopiirakoita

* Piirakat maistuvat parhaimmilta tuoreina, mutta ne voi jäähtymisen jälkeen myös pakastaa ja lämmittää uudelleen ennen tarjoilua. 

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Mango-rahkakakku

aurinkokakku, pääsiäiskakku
Mango-rahkakakku

 Tein lankalauantain kahvipöytään mango-rahkakakun. Tämän ohje on alunperin Marianne Harjulan joka noin 6 vuotta sitten teki tätä suositussa ruokaohjelmassa. Kakun nimi oli silloin aurinkokakku. Aina vaan yhtä hyvä on ohje edelleen. Pidän tästä senkin takia, että tuo päälliskerros ei ole liivatteen tönkkäämä vaan sose saa olla siinä samettisen pehmeänä. En yleensäkkään ole niin liivatekakkujen fani ja kauhistun aina jos vastaan tulee monikerroksinen liivatehässäkkä. Tämä menee kyllä hyvin ehkä juuri tuon raikkaan päällisen takia..
 Kaikille oikein hyvää pääsiäistä ja hyvää lankalauantaita! :) 





Mango-rahkakakku



Pohja:
n. puoli pakettia (n. 200g) murskattuja Digestive-keksejä
80 g sulatettua voita 



Täyte:
4 dl rahkaa
2 dl vispikermaa
1,5 - 1,75 dl sokeria
1 tl vanilijasokeria
4 rkl appelsiini-, tai hedelmämehua
6 liivatelehteä



Päälle:
2 prk Piltti-hedelmäsosetta (mango toimii hyvin, mutta makuja voi vaihdella)




aurinkokakku, pääsiäiskakku
Pohjan tekoa

- Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja leikkaa ylimenevät osat pois.
- Murskaa keksit hyvin pakastepussin sisällä kaulimen avulla.
- Aseta kulhoon, lisää voisula ja sekoita hyvin.
- Laita keksiseos vuoan pohjalle ja painele tiiviiksi ja tasaiseksi. 


pääsiäiskakku, aurinkokakku
Täytteen tekoa

- Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. 
- Lisää rahka ja sekoita hyvin.
- Liuota liivatelehdet laakeassa astiassa kylmässä vedessä, niin että ne ovat pehmentyneet täysin.
- Kuumenna appelsiinimehu pienessä kattilassa kuumaksi.

- Puristele pehmoisista, kylmässä vedessä liuonneista liivatteista vedet pois.
- Sekoita liivatteet lusikalla kuumaan mehuun, niin että seos on sileää, mutta sakeaa. Ei saa olla paakkuja. Saa sekoittaa vauhdikkaasti.
- Kaada mehuseos täytteen sekaan (kermavaahto+rahka) hiljaa koko ajan vatkaten, niin että liivatemehu on sekoittunut hyvin.
- Kaada seos keksien päälle.
- Hyydytä jääkaapissa 2-3 h, voit tarjoilla myös vasta seuraavanakin päivänä.

- Levitä Piltti päälle kun täyte on hyytynyt. 
- Poista irtopohjavuoan reunat ja siirrä kakku tarjoilulautaselle. 

aurinkokakku, pääsiäiskakku
Mango-rahkakakku


* Koska päällinen kakussa on löysähköä kannattaa jääkaappiin laittaessa tökkiä hammastikkuja kakkuun niin saa kelmun/ muovipussin hyvin päälle eikä se jää pintaan kiinni. Tai voi myös laittaa irtopohjavuoan reunuksen takaisin kakun ympärille niin saa siihen kelmun hyvin päälle.    
                     

Täytetyt kananmunat

täytetyt munat, tipumunat, food art, chiken eggs, parhaat täytetyt munat, deviled eggs
Täytetyt kananmunat

 Pääsiäisen aikanahan munia syödään kovasti paljon niin makeana kuin suolasenakin. Meillä tehtiin tänään taas pääsiäisen perinteis täytettyjä kananmunia. Vähän tuo ulkonäkö näyttää niissä muuttuvan joka vuosi. :D
 Jokainenhan voi käyttää mieleisiä omavalintaisia aineksia niin täytteen kuin koristeidenkin suhteen. Helpot ja muunneltavan mainiot klassikko herkut jotka kyllä nopeasti katoavat lautaselta. Sopii niin salaatin oheen kuin ruokalautaselle pääruuan viereen, menee iltapalalla tai aamupalalla, brunssilla, piknikillä.. :) 



Täytetyt kananmunat
(6 hengelle)



6 kananmunaa 
n. 2-3 rkl majoneesia, kevyt-, tai kuohukermaa
n. 2,5 tl sinappia
suolaa (ja pippuria) oman maun mukaan 



- Keitä kananmunat: laita kananmunat kattilaan ja peitä ne kylmällä vedellä. 
- Kuumenna vesi kiehuvaksi ja vähennä lämpöä, kunnes vesi poreilee tasaisesti. 
- Keitä munia 10 minuuttia. 
- Kaada vesi pois ja laske kattilaan kylmää vettä. 
- Anna jäähtyä muutama minuutti vedessä ja kuori munat. 
- Halkaise munat terävällä veitsellä pituussuunnassa.

Keitä kananmunat. Laita kananmunat kattilaan ja peitä ne kylmällä vedellä. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja vähennä lämpöä, kunnes vesi poreilee tasaisesti. Keitä munia 10 minuuttia.

- Laita keltuaiset kulhoon. Sekoita joukkoon majoneesi tai kerma ja sinappi. 
- Vatkaa haarukalla kunnes seos on tasaisen samettista. 
- Laita seokseen lisää majoneesia jos se tuntuu liian jähmeältä. 
- Mausta suolalla (ja pippurilla).
- Lusikoi täyte munanpuolikkaisiin. 
- Ripottele halutessasi pinnalle savupaprikajauhetta, chilihiutaleita, ruohosipulia ja/tai tilliä.

Meillä kananmunatiput sai silmät ruohosipulista ja nokan sekä töyhdöt sulatejuustosta.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kolmen aineksen kaurarieska (jauhoton)



         Eilen illalla huomasin taas jääkaappiin "varuiksi ostetut" ja sinne jääneet kermaviilit. Ajattelin niistä iltapalalle tehdä nopeatekoisen rapean rieskan. Tämän helpommalla ainakaan tuskin enää pääsee. Kaikki ainekset kulhoon, sekoitus, levitys pellille, uuniin ja avot. Päälle ei tarvitse laittaa kuin sipaisu voita. Rapsakat ja uunituoreet rieskan palat hupeni kuin itsestään lautaselta. Nuoriso kiitti ♥





Kolmen aineksen kaurarieska (jauhoton)

(uunipellillinen) 





2 prk (yhteensä 400 g) kermaviiliä 
6 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
(halutessa pinnalle juustoraastetta, itse laitoin cheddar juustoraastetta)



Työvaiheita


- Laita uuni  kuumenemaan 250 asteeseen.
- Lisää kermaviiliin suola ja kaurahiutaleet, sekoita hyvin.
- Levitä taikina pellille lastalla.
(- Lisää halutessa juustoraastetta pinnalle.)
- Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia kunnes reunat vähän ruskistuvat.
- Jaa rieska paloihin leivinpyörällä tai pizzaleikkurilla.

Kolmen aineksen kaurarieska (jauhoton)

* Parhaimmillaan uunituoreena voin kanssa. 
* Säilyy huoneenlämmössä yhden päivän ja jääkaapissa muutaman päivän.
* Voi myös pakastaa.



maanantai 21. maaliskuuta 2016

Lemon posset

englantilainen sitruunavanukas, sitruunavanukas, maailman paras lemon posset, sitruunajälkiruoka, raikas jälkiruoka
Lemon posset

    Lemon posset eli eräänlainen Brittiläinen sitruunavanukas. Helppo ja raikkaan pehmeä jälkiruoka joka valmistuu kolmesta raaka-aineesta vain muutamassa minuutissa. Tosin jälkiruoka tekeytyy vielä sen jälkeen jääkaapissa muutaman tunnin. Sinä aikana se hyytyy samettiseksi vanukkaaksi. Sopiva jälkiruoka näin pääsiäiseen ja aurinkoiseen kevääseen. 
    Kannattaa kokeilla ehdottomasti.. :)





Lemon posset
(4 hengelle)





4 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1 dl vastapuristettua sitruunamehua



englantilainen sitruunavanukas, sitruunavanukas, sitruunajälkiruoka, raikas jälkiruoka
Tekovaiheita

- Purista sitruunoista mehu. (2 sitruunasta saa noin 1 dl mehua)
- Laita kerma ja sokeri pieneen kattilaan.
- Keitä noin 4-5 minuuttia koko ajan sekoittaen.
- Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon sitruunamehu.
- Kaada seos pieniin kahvikuppeihin tai laseihin.
- Peitä tuorekelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään. (Anna olla ainakin 3 tuntia, mutta jos on kiire niin voi hetkeksi laittaa ensin pakastimeen. Varo ettei jäädy!)

Voit halutessasi tarjota possetin kanssa vadelmia tai mustikoita. Myös rapeat keksit sopivat hyvin makulisäksi.
Lemon posset

* Lemon possetin kanssa voi tarjota marjoja kuten mustikoita tai vadelmia ja rapeita keksejä.

Pääsiäisen pupusämpylät

 
pääsiäissämpylät, sämpylät pääsiäinen, pupusämpylät, pääsiäissämpylät, pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät
Pääsiäiseksi pupusämpylöitä

 Ostin ensimmäistä kertaa Pirkan sämpyläjauhoja ja niistä ajattelin sitten eilen leipoa pääsiäiseksi sämpylöitä. Täytyy kyllä sanoa suoraan, että saa meiltä jäädä kyseiset jauhot seuraavalla kerralla kauppaan. Aina uusia jauhoja käyttäessä ensimmäistä kertaa teen yleensä pussissa olevan ohjeen mukaan taikinan. Nyt tein melkein niin. Ainoastaan lisäsin vehnäjauhoja, koska nuo sämpyläjauhot oli aika karkeaa laatua. En jostain syystä vaan päässyt sinuiksi niiden kanssa. Jauhot ei jää käyttämättä kuitenkaan sillä seuraavaan kertaan mulla on jo plääni ja teen taikinan vähän toisella tapaa.
 Pupuja ja neliapiloita kuitenkin sain tehtyä joten kaikki hyvin. :D

pääsiäissämpylät, sämpylät pääsiäinen, pupusämpylät, pääsiäissämpylät, pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät
Pupusämpylöitä
Multa on jo kysytty miten nuo puput tein. En montaa kuvaa tullut tekovaiheessa ottaneeksi, mutta koitan tähän kasata vähän ohjetta..

pääsiäissämpylät, sämpylät pääsiäinen, pupusämpylät, pääsiäissämpylät, pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät
Pääsiäissämpylöiden tekoa

- Tee normaali sämpylätaikina ja anna kohota. 

Puput:


pupusämpylät, pääsiäissämpylät, pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät


- Pyörittele vähän isompi vartalo-osa ja siihen viereen työnnä pienempi osa pääksi. (Uunissa kaikki osat kiinnittyy toisiinsa). Litistä osia hieman matalammaksi.
- Pyöritä taikinasta ohutta nauhaa ja leikkaa siitä neljä pientä palaa joista tulee tassut.
- Venytä ja muokkaa paloja niin, että takatassut ylettää toisesta päästä vartalonalle ja toinen pää jää pyöreänä näkyviin. Etutassut taas alkaa vartalon alta ja menee pään alle.
- Ota nauhasta kaksi pitempää palaa korviksi. Muotoile korvat käsissä melko ohueksi, koska ne kohoaa tuplasti kohotuksen ja uunissa olon aikana.
- Viimeisenä liitetään pieni pallo töpöhännäksi. Sain hännän pysymään kiinni, kun pyörittelin sitä aikani sormien välissä jonka jälkeen se tarttui ongelmitta.
- Silmien-, ja nenänkolon painoin ihan saksien kärjellä. Kohotuksen jälkeen vielä uudelleen painoin kolot syvemmiksi ja laitoin niihin pippurit paiston ajaksi. Samalla leikkasin takatassuihin saksilla pienet varpaat.

pupusämpylät, pääsiäissämpylät, pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät
Tuoreita sämpylöitä

Neliapilat:

- Pyöritä pyöreitä sämpylöitä pellille.
- Leikkaa saksilla sämpylöihin neljä halkiota.
- Anna kohota ja paista.



pääsiäissämpylät, eläinsämpylät, lasten sämpylät, neliapilasämpylät
Pupu-, ja neliapilasämpylät

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vanhanajan jauheliha-perunalaatikko



         Tämä laatikkoruoka kuuluu ehdottomasti meikäläisen lapsuuteen. Tätä äiti teki meillä usein juuri viikonloppuisin. Laatikko sai rauhassa muhia uunissa parikin tuntia. Laatikko tehdään vähän rasvaisemmasta eli sika-nautajauhelihasta. Näin laatikosta tulee sopivan mehevää. Lisäksi laatikkoon kuuluu yhtä oleellisesti niin munamaito kuin porsaan kylkiviipaleet. Kylkiviipaleet laitettiin laatikon päälle estämään päällimmäisten perunaviipaleiden kuivuminen. Ruskeiksi paahtuneet kylkiviipaleet oli laatikon valmistuttua "se" juttu joka kirvoitti pienen kilpailun kuinka monta kukakin niistä herkuista sai.  
         Yksinkertaista, mutta sitäkin parempaa ruokaa vähistä raaka-aineista vuosikymmenten takaa. Makumuistoja parhaimmillaan joita on välillä kiva virkistää.. :)
         Kuvia mulla on nyt tämän kertaisesta tekeleestä ainoastaan kolme, kun ne muut hukkui jonnekkin matkalla kamerasta koneelle. Älkää kysykö minne. Tekniikka on ihmeellistä vai voiko muka olla käyttäjässä vika, köh!? Ruoka on kuitenkin helppotekoinen joten pärjätään varmaan näillä otoksilla, toivottavasti.. ♥





Vanhanajan jauheliha-perunalaatikko

(n. 6 hengelle)




10 kpl (n. reilu 1 kg) isoja perunoita 
2 sipulia
400 g sika-nautajauhelihaa
1 tl suolaa
n. 12 kpl kokonaisia maustepippureita 
n. 150 g porsaan kylkiviipaleita


Munamaito:

2 dl ruokakermaa
3 dl maitoa
2 kananmunaa
0,5 tl suolaa




- Kuori ja pilko sipulit pieneksi kuutioksi.
- Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. 
- Lisää sipulikuutiot, anna kuullottua ja mausta seos suolalla. 
- Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. 
- Voitele iso uunivuoka ja levitä pohjalle ohut kerros perunoita ja päälle puolet jauheliha-sipuliseoksesta. 
- Ripottele päälle puolet pippureista ja taas kerros perunoita. 
- Levitä loput jauhelihaseoksesta ja pippurit, päällimmäiseksi vuokaan tulee loput perunaviipaleet. 
- Tee munamaito: vatkaa munien rakenne rikki ja lisää kerma, maito ja suola. 

Munamaidon lisääminen

- Kaada munamaito vuokaan ja peitä laatikko porsaan kylkisiivuilla.
- Paista laatikkoa 170 asteisessa uunissa noin 1,5-2 tuntia, kunnes perunat ovat kypsiä. 
- Kun kylkiviipaleet on laatikon päällä ruskistuneet, käännä ne ja laita folio vuoan päälle. Näin laatikko pysyy mehevänä eikä kylkiviipaleet/pintakerros tummu liikaa. 
 
Jauheliha-perunalaatikko


* Mitä alemmalla lämmöllä ja pitempään antaa laatikon muhia ja kypsyä, sitä parempaa se on.
* Tarjoa laatikon kanssa maustekurkkuja sekä punajuuria. 
 

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Helppo ja nopea mustikkarahkapiirakka


mustikkarahkapiirakka, maailman paras rahkapiirakka, maailman paras mustikkarahkapiirakka, helppo mustikkapiirakka, paras musikkapiirakka, paras mustikkarahkapiirakka

     
        Tänään piti saada kahvipöytään jotain, hyvää. Kaappeja koluttuani oli selkeää, että mustikkaa ja maitorahkaa voisi jotenki yhdistellä, kun niitä ainakin oli. Samantien jo näin mielessäni kuvan mehevästä rahkapiirakasta ja sen kuvan innottamana aloin nostamaan loppuja aineksia pöytään. 
        Pohja oli ulkomuistista jonka mukaan olen usein tehnyt makeita  piirakoita. Vähän muunneltu murotaikina jossa osa jauhoista korvataan kaurahiutaleilla. Olen myös tykännyt lisätä hippusen kardemummaa sekaan. Se antaa pohjaan mukavan vivahteikasta makua eikä maistu pelkältä jauholta. On myös helppo ja nopea tehdä ihan vain sekoittamalla.
        Täytteen pinnalle tein vähän kuviota, koska en jostain syystä pidä mustikkarahkapiirakoiden ulkonäöstä. Joko mustikat on pinnalla jolloin ne peittää ja mustaa koko piirakan tai sitten vain osittain killuu mustia palloja pinnalla.
Olen ratkonut tämän niin, että täytteen mustikoista otan teelusikallisen tai pari sivuun ja painelen ne siivilän läpi. Näin saan "mustikkamehua" jota tiputtelen sinne tänne piirakan päälle ja sotken hieman pintaa jolloin pinnasta tulee marmorikuvion tyylinen.  Huomattavasti parempi lopputulos näin kuin ne mustat puolikilluvat pallerot..

        Piirakan tein taas irtopohjavuokaan, koska mielestäni piirakka on näyttävämpi näin tehtynä kuin mitä piirakkavuokassa. Lisäksi helpompi ja siistimpi leikata.. ♥
 





Helppo ja nopea mustikkarahkapiirakka




Pohja:

2 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
pieni hippu kardemummaa
1 dl juoksevaa margariinia tai sulatettua margariinia/voita
1 kananmuna


Täyte:

200 g (n. 2,5 dl) mustikoita

(2,5 tl perunajauhoja jos käyttää pakastemustikoita)
1 prk (250 g) maitorahkaa 
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria




mustikkarahkapiirakka, maailman paras rahkapiirakka, maailman paras mustikkarahkapiirakka, helppo mustikkapiirakka, paras musikkapiirakka, paras mustikkarahkapiirakka
Piirakan pohjan tekoa

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. 
- Lisää joukkoon juokseva margariini sekä kananmuna ja sekoita lastalla tasaiseksi. 
- Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, leikkaa ylitse jäänyt paperi pois ja voitele reunat.
- Taputtele taikina käsin vuoan pohjalle ja osittain reunoille. 

 
mustikkarahkapiirakka, maailman paras rahkapiirakka, maailman paras mustikkarahkapiirakka, helppo mustikkapiirakka, paras musikkapiirakka, paras mustikkarahkapiirakka
Täytteen tekoa


- Ripottele ja sekoita perunajauhot pakastemustikoiden joukkoon (tuoreisiin mustikoihin ei tarvitse). 
- Laita mustikat piirakkapohjan päälle.
- Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte mustikoiden päälle. 
(- Painele n. 1 tl mustikoita siivilän läpi, tiputtele mehu piirakan päälle sinne tänne ja vedä lusikalla kuviota piirakan pintaan.)
- Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia.

mustikkarahkapiirakka, maailman paras rahkapiirakka, maailman paras mustikkarahkapiirakka, helppo mustikkapiirakka, paras musikkapiirakka, paras mustikkarahkapiirakka
Mustikkarahkapiirakkaa


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kinkkupiirakat

parhaat kinkkupiirakat, parhaat kinkkupiiraat, parhaat piirakat
Kinkkupiirakat


 Pitkästä aikaa, näin perjantain ja alkavan viikonlopun kunniaksi tein kinkkupiirakoita. Näistä tuli nyt tehtyä isoja versioita joten taikina riitti 12 kappaleeseen. Oikein hyviä, pehmoisen kupsakkaita joita kelpaa kyllä maistella ja tarjotakkin. :)




Kinkkupiirakat
(10-14 kappaletta)

 
25 g hiivaa 

1,5 dl maitoa
1,5 dl vettä 
1 tl suolaa 
2 rkl öljyä 
1 kananmuna 
8-9 dl jauhoja

täyte:

0,5 prk (100 g) Valion paprika-chili tuorejuustoa 
1 pss (150 g) Valion Cheddar juustoraastetta
1 pss (230 g) Poutun savusuikaleita 

voitelu:

kananmuna 



kinkkupiiraat, parhaat kinkkupiirakat
Taikinan tekoa
 
- Murenna hiiva kulhoon.  

- Lisää kädenlämpöinen maito ja vesi, sekoita kunnes hiiva on liuennut.  
- Lisää suola, rypsiöljy, kananmuna ja jauhot vähän kerrallaan.  
- Sekoita kaikki yhteen tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa kunnolla.  
- Anna taikinan nousta liinan alla noin 40 minuuttia.
- Jaa taikina pöydällä 10-14 osaan

 
parhaat kinkkupiirakat, parhaat kinkkupiiraat
Piirakoihin täytteet ja pellille, voitelu ja uuniin


- Kauli taikinapalat noin 0,5 cm paksuisiksi pyöreiksi kiekoiksi jauhotetulla pöydällä.
- Lisää tuorejuusto, kinkkusuikaleet ja juustoraaste taikinan keskelle
- Taita taita toinen puoli täytteen päälle..

- Purista reunat yhteen tiukasti ja painele ne haarukalla kiinni.
- Aseta piirakat leivinpaperoidulle uunipellille ja anna niiden kohota liinan alla noin 20 minuuttia.
- Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
- Voitele piirakat kevyesti vatkatulla kananmunalla.
- Paista piirakat uunin keskitasolla 10-12 minuuttia.
- Seuraa etteivät piirakat pala pinnaltaan.

parhaat kinkkupiirakat, parhaat kinkkupiiraat, parhaat piirakat
Uunituoreita kinkkupiirakoita

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Porsaan palapaisti

Porsaan palapaisti

     Vaihteeksi porsaan palapaistia kun näytti olevan kaupassa edulliseen hintaan. Hyväähän se on vaikkakin epähuomiossa keitin vähän liian kauan ja porkkanat jo vähän muussaantui. No, arkipäivänä ja oman porukan kesken eipä tuo haittaa. Parempi hieman ylikypsänä kuin puoliraakana.. :D




Porsaan palapaisti
(4 hengelle)



400 porsaan palapaistia
3 porkkanaa
1 iso sipuli
2 rkl voita
n. 8 dl vettä
1 tl suolaa
6 kokonaista maustepippuria
2 pientä laakerinlehteä (tai 1 iso)

jauhosuurus:

1 dl vettä
2 rkl vehnäjauhoja



Palapaisti tekeytymässä

- Ota lihat huoneenlämpöön 0,5 tuntia ennen paistamista. 
- Kuori ja pilko porkkanat sekä sipuli ja laita ne kattilaan / pataan. 
- Ruskista lihakuutiot parissa erässä paistinpannulla. 
- Kaada pannulle kummankin lihaerän jälkeen 1,5 dl vettä ja lisää huuhdeliemi nesteeksi kattilaan. 
- Lisää kattilaan vettä niin paljon, että kaikki peittyyy.
- Kuumenna kattila kiehuvaksi, lisää suola ja mausteet. 
- Peitä kannella ja anna palapaistin kypsyä hiljalleen miedolla lämmöllä noin 1,5 tuntia, kunnes liha on pehmeää. Lisää tarvittaessa hiukan vettä. 


Palapaisti valmistumassa

- Vatkaa vehnäjauhot kylmään veteen tasaiseksi seokseksi ja sekoita suurus kiehuvaan pataan. 
- Anna hautua vielä noin 5 minuuttia, että jauhot ehtivät kypsyä.


*Tarjoa palapaisti perunasoseen kanssa.