sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Pasta Carbonara

 
Pasta carbonara

      Pasta Carbonara, erittäin hyvä ja helppo arkiruoka joka valmistuu hetkessä. Aineksia ei paljoa tähän klassikkoruokaan tarvitse, mutta maistuakseen täydelliseltä se vaatii vain sopivassa suhteessa suolaa ja pippuria. En laittanut tähän niistä aivan tarkkoja maustemittoja, koska on vaikea määrittää tarkkoja määriä. Suolan määrä riippuu paljonko suolaa on spagetin keitivedessä ollut, kuinka suolaista on pekoni, paljonko juustoa laitetaan jne. Ja pippurin määrä määräytyy myös suunnilleen näistä kaikista ja kaikista lopuistakin yhtälöistä. Maistelemalla ja tarvittaessa aina hieman lisäämällä löytyy se oikea, omaan suuhun sopiva maustemäärä.
      Viime aikaisten palautteiden sävyn huomioon ottaen haluan muistuttaa vielä, että tämä on siis meidän oma versio tästä Italialaisesta klassikkoruuasta. Semmoinen "Suomiversio" joka nyt voi aiheuttaa toisissa ihmisissä uhmakasta ärsyyntymistäkin. Siitäkin huolimatta meille juuri tämä versio maistuu tällaisena täydelliseltä.. :)
     






Pasta Carbonara 

(4 hengelle)





400 g spagettia
1 pkt (140 g) pekonia
1/2 dl pakaste sipulikuutioita
2 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
50 g parmesaanijuustoa
suolaa (n. 1/2 tl)
mustapippuria (n. 1/3 tl)
 


 
Työvaiheita

- Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä.
- Saksi pekoni kylmälle pannulle sipulikuutioiden ja hienonnetun valkosipulin kanssa. 

- Anna pannun lämmetä ja kääntele pekonisuikaleita kunnes ne ruskistuvat js ipuli kuullottuu ja kypsyy. 
- Sekoita kulhossa kananmunat, mausteet ja raastettu parmesaanijuusto.
- Valuta kypsynyt spagetti lävikössä ja lisää se pekonin sekaan kuumalle pannulle.

- Lisää muna-kermaseos ja pyöräytä sekaisin. 
- Sammuta levy, tarkista mausteet ja rouhi sekaan tarvittaessa lisää suolaa ja / tai pippuria. 




* Lisää annosten pinnalle raastettua parmesaania ja rouhittua mustapippuria. 

 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Aurinkoinen persikka-rahkapiirakka

Aurinkoinen persikka-rahkapiirakka

      Tässä kun on todella kipeänä tullut oltua jo pidemmän aikaa ei oikein ole jaksanut mitään erikoista leipoa. Sen verran kuitenkin oli tsempattava, että sai perinteisen persikka-rahkapiirakan pääsiäisen kahvipöytään. Tein kaksi pientä vuokaa, kun toinen lähtee äidille viemisiksi. Normaalisti olen tehnyt piirakan irtopohjavuokaan joka on noin 26 cm halkasijaltaan.
       Piirakasta tuli tosi hyvän makuinen. Ja meikäläisen ominaiseen tyyliin se on myös helppo ja nopea tehdä. Ilman koneita ja vimpaimia, tuttu kulho ja lasta apureina. Joten onnistuu varmasti kaikilta.. :)






Aurinkoinen persikka-rahkapiirakka




Pohja:

2 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
pieni hippu kardemummaa
1 dl juoksevaa margariinia tai sulatettua margariinia/voita
1 kananmuna


Täyte:

1 prk (pieni) persikan puolikkaita
2 tl perunajauhoja
2 prk (yhteensä 500g) maitorahkaa
1 dl maitoa
1 prk Piltti Aurinkoinen-sosetta
4 kananmunaa
1 dl sokeria
4 tl vaniliinisokeria

Koristeena:

ananaskirsikoita



Pohjan valmistuu

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
- Lisää joukkoon juokseva margariini sekä kananmuna ja sekoita lastalla tasaiseksi.
- Laita leivinpaperi uunivuokaan. Tai jos käytät irtopohjavuokaa, pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, leikkaa ylitse jäänyt paperi pois ja voitele reunat.
- Taputtele taikina käsin vuoan pohjalle ja osittain reunoille. 

- Valuta talouspaperin päällä ja kuutioi persikan puolikkaat, ripottele ja sekoita perunajauhot niiden joukkoon. (Perunajauhot poistaa persikoiden vetisyyttä.)
- Laita persikkakuutiot piirakkapohjan päälle.




- Sekoita muut täytteen ainekset hyvin keskenään ja levitä täyte persikoiden päälle.
- Paista uunin alatasolla noin 30-40 minuuttia. (
Täyte saa olla vielä hiukan hyllyvää, kun otat piirakan ulos uunista.)



 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Paprika-kaurarieska



            Tein pitkästä aikaa ja vaihtelun vuoksi paprika-kaurarieskaa. Tätä on tullut tehtyä aikoinaan useinkin, mutta nyt pienen tauon jälkeen se ihastutti taas omalla erilaisuudellaan. Sen verran jäin koukkuun, että onhan se nyt muistettava ostaa paprikaa myös seuraavalla kauppakäynnillä. Rieska ei ulkonäöllisesti näytä kovin hääviltä, mutta kaiken korvaa ehdottomasti se maku.. ♥





Paprika-kaurarieska 

(uunipellillinen)




4 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 tl ruokasoodaa
4 dl piimää (käytin rasvatonta)
0,5 dl rypsiöljyä 
1 paprika pieninä kuutioina
(1 dl juustoraastetta halutessa)




Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Pese ja sillpua paprika pieniksi kuutioiksi.
- Sekoita kuivat aineet keskenään. 
- Lisää piimä, öljy ja paprikakuutiot ja sekoita taikina lusikalla tasaiseksi. 
- Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja tasoita.
- Paista uunin keskitasolla n. 20 min kauniin väriseksi. Leikkaa (pizzaleikkurilla) paloiksi. 

Paprika-kaurarieska

- Nauti rieska kuumana voin ja / tai juuston kanssa.



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Smetanassa haudutettu broilerisuikale-riisilaatikko


  
         Löysin pitkästä aikaa kadoksissa olleen Mysi Lahtisen ohjeen smatanassa haudutettuun broilerisuikale-riisilaatikkoon. Sitäpä oli tehtävä, mutta kaksinkertaisena ja pienin muutoksin. Alkuperäiseen ohjeeseen ei tule esimerkiksi paprikaa, mutta minusta se antaa laatikolle hyvää makua. Samoin lisään aina myös kermaa, koska muutoin laatikosta tulee mielestäni liian kuivakkaa. Mausteita sorvasin myös jonkin verran. Liitän alkuperäisen ohjeesta kuvan joten siitä on helppo vilkuilla mitä kaikkia muutoksia tein..
           Joka tapauksessa tämä ruoka on todellakin niin maukasta ja hyvää, että maistuu  kaikille mukisematta. Juuri sopivan mausteista ja silti pehmeän kermaista. Aivan täydellistä. Kuuluu meillä ehdottomasti laatikkoruokien top kymmenen joukkoon (ainakin toistaiseksi). Suosittelen kokeilemaan.. ♥





Smetanassa haudutettu broilerisuikale-riisilaatikko

(4 hengelle)




 
3 dl pitkäjyväistä riisiä
7 dl vettä
2 kana-, tai kasvisliemikuutiota
2 sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika
400 g broilersuikaleita
n. 1 tl rouhittua mustapippuria
3 tl currya
ripaus suolaa
2 dl juustoraastetta
2 prk smetanaa (yhteensä 240 g)
2 dl kuohu-, tai ruokakermaa
voita




Työvaiheita
 - Keitä riisit kanaliemessä pakkauksen ohjeen mukaan. Laita sen jälkeen kattila kylmään vesialtaaseen jäähtymään.
- Hauduta silputut sipulit, paprika ja broilerisuikaleet voissa tai öljyssä kypsäksi.
- Mausta ne mustapippurilla, currylla ja ripauksella suolaa. 
- Sekoita jäähtyneen riisin kanssa kaikki ainekset sekaisin isossa kulhossa. 


- Kaada voideltuun uunivuokaan. 
- Lisää pinnalle hieman juustoraastetta ja voinokareita.
- Kypsennä laatikkoa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.


* Tarjoa laatikon lisäksi raikasta salaattia.


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Helpot banaanimuffinit



           Sunnuntain helppona kahvipöydän tarjottavana oli banaanimuffinit. Tähän hätään en oikein muutakaan keksinyt leipoa niistä muutamasta tummuneista banaaneista jotka pöydän reunalla huuteli huomiota. Helpolla mentiin ja hyvään lopputulokseen tyytyväisenä kelpaa käydä laittamassa vielä kahvit tulille.. :)





Helpot banaanimuffinit

(noin 12-14 kpl)





1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia
100 g (1 dl) sulatettua voita tai margariinia
2 kananmunaa
3 banaania soseutettuna

Kuorrute;
valkosuklaata
(käytin Lidlin Belbake valkoista kuorrutetta)

Pinnalle;
nonparelleja tai muita koristerakeita



Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat ainekset kulhossa.
- Sekoita niiden joukkoon sulatettu voi, kananmunat ja soseutetut banaanit. (Aineksia ei tarvitse vatkata, riittää, että sekoitat ne tasaiseksi taikinaksi esimerkiksi puuhaarukalla tai isolla lusikalla.)
- Jaa taikina muffinivuokiin. (Vuoat saa täyttää melko täyteen.)
- Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.



- Sulata kuorrutteen valkosuklaa mikrossa ja anna jäähtyä niin, että se hieman paksuuntuu.
- Päällystä jäähtyneet muffinit valkosuklaakuorrutuksella.
- Koristele nonparelleilla tai muilla koristerakeila.


Helpot banaanimuffinit





lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pehmeän tomaattinen palapaisti

Pehmeän tomaattinen palapaisti

      Palapaistia oli vuorostaan ruokalistalla. Se on meillä aina yhtä pidetty suosikkiruoka. Vaihtelun vuoksi tällä kertaa palapaisti valmistui pehmeän kermaiseen ja tomaattiseen kastikkeeseen. Vähän varoen meillä käytetään tomaattisia ruokia, kun ne ei meinaa mennä kaupaksi. Varsinkin liian tomaattiset ruuat jää pojalta syömättä. Niimpä meillä sitten tomaattia lisätään niin, että se vain pehmeästi maistuu siellä taustalla. Tämä versio teki kyllä erittäin hyvin kauppansa ison kiitoksen kera.. :)





Pehmeän tomaattinen palapaisti     

(n. 4 hengelle)




 

 
400 g porsaan palapaistia
2-3 rkl voita
n. 5 dl vettä 
2 sipulia
3 porkkanaa
1-2 naurista (tai 1/2 lanttua)
10 kokonaista maustepippuria
2 laakerinlehteä
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl basilikaa
ripaus sokeria
1 lihaliemikuutio
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
2 dl kuohukermaa
2,5 rkl vehnäjauhoja (reilu mitta)



Työvaiheita

- Ota lihapaketti huoneen lämpöön lämpiämään ja paloittele sillä aikaa sipulit, porkkanat ja nauriit pieniksi.
- Leikaa isompia lihapaloja vähän pienemmiksi.
- Ruskista lihapalat kuumalla paistinpannulla voissa kahdessa erässä ja siirrä kattilaan tai pataan.
- Huuhtele paistinpannua paistamisen välillä vedellä, jonka kaadat lihojen päälle kattilaan.
- Laita pannulle sipulit, porkkanat ja nauriit, mausta ne paprikalla sekä basilikalla.

- Lisää pannulle 1 dl vettä, paahda kasviksia niin kauan, kun vesi on haihtunut, siirrä sen jälkeen lihojen kanssa kattilaan.
- Laita kattilaan lihaliemikuutio, pippurit ja laakerinlehdet sekä vettä sen verran, että kaikki juuri ja juuri peittyy.





 

- Kiehuta palapaistia miedolla lämmöllä kannen alla noin tunnin ajan, eli kunnes lihapalat ovat täysin pehmeitä.
- Lisää sitten tomaattipyre ja kuohukerman joukkoon sekoitetut vehnäjauhot.
- Sekoittele hetki ja anna kiehua vielä noin 15-20 minuuttia, että jauhot ehtivät kypsyä. 

- Tarkista onko suolaa tarpeeksi ja lisää sitä tarvittaessa.
 


* Tarjoa palapaisti keitettyjen perunoiden tai vaihtoehtoisesti perunamuusin kanssa, etikkakurkkujen, punajuurten tai punajuurisalaatin kanssa.