tiistai 28. helmikuuta 2017

Leivitetyt broilerin ohutleikkeet



      On tehnyt jo jonkin aikaa mieli näitä broilerin leivitettyjä leikkeitä. Tänään sitten niitä viimein paistoin ja on ne vaan niin herkkua. Voin ainakin omalta kohdalta sanoa, että ovat jopa monin verroin parempia kuin porsaasta tehdyt. Ei kuivia vaan rapean pinnan alta ihanan meheviä. Mausteet leivitykseen on hioutunut aivan täydelliseksi nappiosumaksi. Juurikin siksi teen ne aina tällä samalla vakio-ohjeella.
      Tällä kertaa leikkeet sai vierelleen omatekoista perunamuusia johon lisäsin vaihteeksi porkkanoita.. :) 




Leivitetyt broilerin ohutleikkeet
  
(paketissa oli 5 kpl:tta)




1 pkt (480 g) maustamattomia Broilerin Ohut Fileeleikkeitä
0,5 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
0,5 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl currya
1/4 tl paprikajauhetta

1 kananmuna
 
Paistamiseen
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl voita




Leikkeiden teon työvaiheita

- Ota broilerin fileeleikkeet huoneen lämpöön 1/2 tuntia ennen valmistamista.
- Mittaa ja sekoita syvälle lautaselle vehnä- ja korppujauhot sekä mausteet.
- Riko toiselle syvälle lautaselle kananmuna ja vispaa rakenne rikki.
- Kasta broilerin fileeleike yksi kerrallaan kananmunassa ja leivitä jauhoseoksessa. Siirrä lautaselle odottamaan paistamista. 

- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

 - Paista leivitettyjä leikkeitä öljy-voiseoksessa noin 4 minuuttia per puoli.
- Laita paistetut leikkeet uunivuokaan ja uunin keskitasolle 15 minuutiksi.




* Tarjoa leikkeiden lisänä esimerkiksi perunamuusia tai lohkoperunoita. 
 

 

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kermainen kahvikiisseli


Kermainen kahvikiisseli

     Että voikin alkaa viikko näin makeasti (kerrankin)! Maanantain kunniaksi tein pitkästä aikaa kermaista kahvikiisseliä. Aivan taivaallinen herkku tällaiselle kahvikissalle. 
     Ihmettelen kovasti miten olenkin unohtanut vuosien saatossa tämän herkun? Onneksi se nyt löysi tiensä takaisin meidän suosikkilistalle. Niin hyvää kyllä oli, että uusi kahvikiisseli laitettiin heti jo "tilaukseen". 
     Mukavaa viikon aloitusta kaikille! :)





Kermainen kahvikiisseli

(n. 4-5 hengelle)




4 dl vahvaa kahvia
5 dl maitoa
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
reilu 1/2 dl maissitärkkelystä
1 tl vaniljasokeria



Työvaiheita

- Keitä vahvaa kahvia. (Käytä kahvia 2 mitallista yhtä kuppia kohden.)
- Sekoita kattilassa kahvi, maito, kerma, fariinisokeri ja maissitärkkelysjauhot. 
- Kuumenna koko ajan pohjaa pitkin puulastalla sekoittaen. 
- Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti ja nosta pois liedeltä. 
- Mausta vaniljasokerilla. 
- Nosta kattila altaaseen kylmään veteen. 
- Sekoittele ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi. (Näin tehden kiisseli ei kuoretu.)
- Kada koko seos valmiiksi annoskulhoihin tai maljaan.
- Peitä kulhot tuorekelmulla ja anna viilentyä jääkaapissa kunnolla ennen tarjoilua.


* Koristele kermavaahdolla ja ripauksella kaakaojauhetta.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Omenatorttu

Omenatorttu


     Omenoita muutama kappale pyörimässä hedelmälaatikossa ja niistä sain idean tehdä kahville ihan vaan pienen omenatortun. Sellaisen leipävuokaan mahtuvan jota syödään nyt juuri yhdellä kerralla. Kaikki meni alkuun aivan suunnitelmien mukaan. Taikina tehty, vuoka vuorattu leivinpaperilla, taikina laitettu vuokaan, omenat mausteineen päälle.. Ja sitten uuniin laittovaiheessa tajusin etten muistanut laittaa taikinaan ollenkaan leivinjauhetta! No, kaksi kertaa mietin pitäisikö jollain konstilla koittaa lisätä se vielä näin jälkikäteen. Päädyin kuitenkin tulokseen, että uunissa on ja pysyy.  
     Tekevälle sattuu, mutta torttu onnistui kuitenkin ihan hyvin vaikkei pohja kohonnutkaan niin kuin piti. Makuun se ei onneksi vaikuttanut vaan kahvin ja vaniljajäätelön kanssa se maistui aivan taivaalliselta. Ohjeen laitan tähän ylös ihan muistutukseksi itseäni varten. Toivoen samalla, että seuraavalla kerralla muistan myös sen leivinjauheen lisätä.. :)





Omenatorttu

(4 hengelle)



 

Pohjataikina;


1 kananmuna
0,75 dl sokeria
1,75 dl vehnäjauhoja

0,5 tl leivinjauhetta
pieni ripaus kardemumma 
1 dl maitoa
50 g voita sulatettuna

Päälle;


1-2 omenaa
n. 1 tl sokeria
n. 0,5 tl kanelia

mantelilastuja




Uuniin valmistautumassa

 - Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.  
- Sulata voi.
- Vatkaa kananmuna ja sokeri valkeaksi vaahdoksi.  
- Sekoita leivinjauhe ja kardemumma vehnäjauhojen sekaan.
- Sekoita maito ja sulatettu voi vaahdon sekaan.
- Lisää vehnäjauhot ja sekoita vain sen verran, että kaikki ainekset sekoittuvat.
- Kaada taikina noin 1,5 litraseen leipävuokaan joka on vuorattu leivinpaperilla.
- Kuori omenat, poista siemenet omenaporalla ja jaa ne kahtia. 

- Leikkaa omena puolikkaat viipaleiksi, noin 0,5 cm paksuisiksi.
- Lisää omenalohkot limittäin taikinan keskelle

- Ripottele päälle sokeri, kaneli ja mantelilastut.
- Paista ensin uunin alatasolla 20 minuuttia, siirrä sitten keskitasolle ja jatka paistamista noin 20 min. 


Uunista tullessa
- Anna tortun jäähtyä vuoassa.
- Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa

torstai 23. helmikuuta 2017

Juustoinen kinkkukastike (jauhoton)

Juustoinen kinkkukastike (jauhoton)

       Perusruokaa helpoimmasta päästä, mutta pienellä juustosäväyksellä. Meillä aina kelpaa kastikkeet lisäkkeellä kun lisäkkeellä. Usein niitä jopa pyydetään ja mikäs siinä, kun tämän tekee nopeasti ihan arkiiltanakin. Samassa ajassa, kun esim. perunat kiehuu tai muussin tekee. Mausteita olen vuosien mittaan hionut oman perheen makuun, mutta jos tulisuutta kaipaa niin aina voi lisätä chiliä tai muita mausteita. Suolan ei tarvitse lisätä lihaliemen lisäksi. Suolaisuutta tulee myös kinkusta ja juustoraasteesta. Jos kastike tulee liian suolaiseksi kannattaa nestettä lisätä hiukan ja kiehauttaa ennen tarjolle laittoa.. :)





Juustoinen kinkkukastike (jauhoton)

(n. 4 hengelle)





n. 250 g kinkkukuutioita / suikaleita
1 punasipuli

1/2 punaista paprikaa

1 dl vettä
1 lihaliemikuutio

1/4 tl paprikajauhetta
1/4 tl currya
1/4 tl basilikaa 
1/4 tl jauhelihamaustetta
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
1 tlk (2 dl) Pirkka juustokermaa
1 tlk (2 dl) ruokakermaa
2 rkl ketsuppia

(n. 1/2 dl juustoraastetta)



Valmistusvaiheita

- Laita paistinpannulle pilkotut paprika ja sipuli sekä kinkkukuutiot.
- Paista hetken aikaa ja lisää sitten lihaliemikuutio sekä mausteet pannulle.

- Lisää pannulle vesi ja anna sen kiehua ja haihtua osittain pois. (Näin mausteet sekoittuu paremmin, lihaliemi sulaa kokonaan ja sipuli sekä paprika ehtii kypsyä.)
- Kun sipulit ja paprika on pehmentynyt lisää pannulle kermat.
- Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia kunnes kastike saostuu. 

- Sekoita joukkoon ketsuppi (ja halutessasi juustoraaste).
- Kuumenna vielä hetki, tarkista maku ja nosta tarjolle.


* Tarjoa kastike esim. keitettyjen perunoiden tai perunamuusin kanssa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Vaivaamaton vuokaranskanleipä

Vaivaamaton vuokaranskanleipä

     Helppoa kuin mikä! Siis ainakin tämä vaivaamattoman ranskanleivän teko jossa taikina valmistuu muutamassa minuutissa. Kohotusaika sitten onkin hieman pidempi, mutta ehkä sen kestää sillä aikaa vaikka kirjaa lukemalla. 
     Terveellisyydestä en sano mitään tässä kohtaa, mutta vaihtelun vuoksi ja välillä saa pöytään laittaa tällaistakin. Ainakin se on lisäaineetonta ja ilman e-koodeja valmistettua. Tuskin tarvitsee pelätä omatekoisen, mehevän ja uunituoreen leivän säilyvän niin kauan, että säilöntäaineita tarvittaisikaan. Seuraavana päivänä loppu leivästä (jos sitä edes jää) maistuu niin hyvältä vaikka paahdettuna.. :)




 


Vaivaamaton vuokaranskanleipä

(1 kpl) 





25 g hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl vaaleaa siirappia
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja

Lisäksi;

1 kananmuna voiteluun
seesamin-, tai unikonsiemeniä

 


Tekovaiheita

- Vuoraa noin 1,5 l leipävuoka leivinpaperilla.
- Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Sekoita kunnes hiiva on liuennut.
- Lisää joukkoon siirappi, öljy, suola ja vehnäjauhot vähän kerrallaan.  
- Sekoita kaikki yhteen taikinaksi. 
- Muotoile taikina jauhotetuilla käsillä leivän muotoiseksi ja laita se vuokaan. 
- Peitä se taitellulla leivinliinalla.
- Laske noin 10 cm lämmintä vettä pesualtaaseen ja laita leipävuoka sinne (vesihauteessa leipä nousee nopeammin).  
- Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, noin 1 tunti.  
- Kuumenna uuni 250 asteeseen.
- Riko kananmuna pieneen kulhoon ja vatkaa kevyesti sekaisin.
- Voitele leivän pinta kananmunalla.
- Pienennä uunin lämpö heti 200 asteeseen kun laitat leivän uuniin.
- Paista uunin alatasolla noin 30-35 minuuttia.  
- Anna leivän jäähtyä vuoassa.

                             

lauantai 18. helmikuuta 2017

Laskiaismuffinit



        Aina ei jaksa olla niin reippaana, että edes laskiaisena saati sitten näin viikon etuajassa jaksaisi olla kädet pullataikinassa. Pitäisi päästä himpun verran helpommalla ja nopeammin (siinäkin). Se on se tunne, kun tekee mieli leipoa ja syödä laskiaispullaa, mutta ei sitten kuitenkaan huvittaisi alkaa moiseen hommaan. Ehkä joku muukin osaa samaistua tähän tunteeseen? Vaan eipä hätää, sillä ratkaisu on nyt tässä. Meinaan muffinien muodossa joten tänään tehtiin helppoja laskiaismuffineita. Vai voisikos puhua peräti laiskiaismuffineista?
       Niistäpä tuli kuitenkin erittäin meheviä ja todella hyviä. Sekä ennen kaikkea, ne on nopeita leipoa! Korvaavat kyllä laskiaispullat ensi hädässä vallan mainiosti. Muffineista tuli täydellinen hitti meillä joten joutunen niitä taatusti leipomaan vielä uudelleenkin ennen varsinaista laskiaisriehaa.. :) 





Laskiaismuffinit 

(n. 12-15 kpl) 



 


2,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl vaniljasokeria 
2 tl leivinjauhetta 
2 maustemittaa (2/5 tl) jauhettua kardemummaa 
2 kananmunaa
100 g voita, sulatettuna
1,5 dl maitoa
 

Täyte:

vadelmahilloa
3 dl kuohukerma 

n. 1,5 tl sokeria
n. 1 tl vaniljasokeria
 

Päälle:
 
tomusokeria



Muffineiden tekovaiheita
 - Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. 
- Lisää kananmunat, sulatettu voi ja maito.  
- Vatkaa nopeasti kaikki yhteen tasaiseksi taikinaksi. 
- Kaada taikinaa muffinssivuokiin. Älä täytä vuokia täyteen vaan jätä taikinalle hieman tilaa kohota.
- Paista muffinit uunin keskitasolla 14-16 minuuttia.  

- Anna niiden jäähtyä.

Muffineiden täyttöä
 - Leikkaa pois muffinssien yläosa niiden täyttämistä varten.  
- Lusikoi muffinien sisustaa pois sen verran, että saat tilaa vadelmahillolle.
- Laita pieni lusikallinen hilloa jokaiseen kuoppaan. 
- Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja mausta se sokereilla.  
- Pursota kermavaahtoa hillon päälle.
- Nosta leikatut muffinssien yläosat kermavaahdon päälle ja sihtaa pölysokeria koristeeksi.



perjantai 17. helmikuuta 2017

Suklaiset kauralastut

 
Suklaiset kauralastut


     Hiihtoloman alun kunniaksi tein nuorisolle läjän suklaisia kauralastuja. Ne meneee aina kuin kuumille kiville ja hetken päästä on jäljellä enää tyhjä lautanen. Joskus sentään ehdin keksit siirtämään lautaselta jopa keksilaatikkoon. Wau! Semmoinen harvinaislaatuinen hetki taitaa itse asiassa olla ainoastaan silloin, kun nuoriso ei syystä tai toisesta ole leipomisen aikaan paikalla.. :)




Suklaiset kauralastut  

(noin 50 kpl)




100 g voita
2 dl sokeria
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl  vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa



Tekovaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Sulata voi pienessä kattilassa ja anna jäähtyä hetki.

- Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet kulhossa.
- Lisää kuivien aineiden sekaan ensin sulatettu voi ja sitten kananmunat, sekoita.
- Nosta taikinasta leivinpaperoidulle pellille pieniä nokareita kahdella pienellä lusikalla. (Jätä väliä 8-9 cm, koska lastut leviävät uunissa reilusti.)
- Paista kauralastuja uunin ylätasolla 5-6 minuuttia. (Lastut palaa nopeasti joten kannattaa vahtia vieressä.)
- Irrota lastut varovasti paistolastalla leivinpaperista vähän jäähtyneenä.

torstai 16. helmikuuta 2017

Broileria peruna-porkkanapedillä



       Ostin kaupasta ison laatikon kananpojan koipipaloja, kun sopivan edullisesti sai. Harvoin ostan valmiiksi marinoituja, mutta nyt tein vaihteeksi poikkeuksen. Mietin ensin, että laittaisin ne tavalliseen tapaan riisipedille kasvisten kanssa, mutta toisin taas kävi. Kaapissa kun oli toista pussia perunoita ja porkkanoita saikin riisi vaihtua sitten niihin. Eikä ollut ollenkaan huono idea. Perunat ja porkkanat sai hyvin lisämakua vielä koipipaloista. Ne suorastaan suli suuhun reilun tunnin uunissa olon jälkeen. Eikä oikeastaan tämän helpommalla voi maittavaa perusruokaa pöytään saada.. :)






Broileria peruna-porkkanapedillä

(4-5 hengelle)



 



1 rs (n. 1,5 kg) broilerin koipipaloja (tai muita vastaavia)
8 (n. 1 kg) perunaa (keltainen pussi)
3- 4 porkkanaa
1-2 punasipulia
n. 0,5-1 tl basilikaa (tai muuta yrttimaustetta)
4 dl kiehuvaa vettä
1 liha-, tai kasvisliemikuutio
jauhelihamaustetta


 

  


Työvaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Lohko pestyt ja kuoritut perunat, porkkanat sekä sipulit.
- Laita ne voideltuun uunivuokaan, sekoittele.
- Ripottele basilika juuresten päälle ja peitä pinta broilerin paloilla.
- Kiehauta vesi pienessä kattilassa ja liuota siihen liemikuutio, kaada se vuokaan.

- Ripottele päälle hieman jauhelihamaustetta ja laita vuoka uuniin.
- Kypsennä ruokaa 225 asteessa noin 30 minuuttia, pudota sen jälkeen lämpö 200 asteeseen ja jatka kypsentämistä noin 40 minuuttia. Voit peittää vuoan kypsymisen loppupuolella alumiinifoliolla, jos broilereiden pinta ruskistuu liikaa.



* Tarjoa lisäksi salaattia. 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kinkku-makaronilaatikko


Kinkku-makaronilaatikko


      Vaihtelun vuoksi perinteinen jauheliha-makaronilaatikko vaihtui meillä kinkulliseksi versioksi, kun jääkaapista löytyi palvikinkkupaketti. Idea kinkku-makaronilaatikosta viikonloppuruokana oli kyllä oikein hyvä ja myös lopputulos oli erittäin hyvin maistuva. Tein tarkoituksella isomman määrän vähän siinä toivossa, että osan voisi pakastaa sopivina annoksina. Luulen kyllä ettei sitä pahemmin taida jäädä pakkaseen laitettavaksi.. :)





Kinkku-makaronilaatikko

(noin 6 hengelle)





1 pss (400 g) makaronia
1 tl paprikajauhetta
0,5 tl baslikaa
0,5 tl jauhelihamaustetta
1 maustemitta (1/5 tl) valkopippuria
ripaus currya
1 iso sipuli
pala punaista paprikaa
1 porkkana
noin 200 g keitto- tai palvikinkkua
2 dl juustokermaa
5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl suolaa

Pinnalle:

1-2 dl juustoraastetta



Tekovaiheita

- Keitä makaronit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta hyvin lävikössä, kaada takaisin kattilaan.
- Lisää makaronien sekaan kaikki mausteet paitsi suola, sekoita.
- Kuori porkkana ja sipuli.
- Raaasta porkkana, sipuli ja paprika karkeaksi raasteeksi. (Kun ne lisätään raasteena ei niitä tarvitse paistinpannulla ensin kuullottaa. Lapset eivät myöskään näin löydä ruuasta "ikäviä" sipulinpaloja.)
- Sekoita raasteet sekä kinkkukuutiot makaronien sekaan.
- Voitele laakea uunivuoka ja kaada makaroniseos siihen.
- Riko kananmunat astiaan ja lsää juustokerma, maito sekä suola, sekoita hyvin.
- Kaada munamaito vuokaan ja paista laatikkoa uunin alatasolla 200 asteessa ensin 30 minuuttia.
- Pudota lämpö 175 asteeseen, (sekoita laatikkoa jos et halua kovaa pintakerrosta), lisää päälle juustoraastetta ja jatka paistamista vielä toiset 30 minuuttia kunnes munamaito on hyytynyt ja laatikko on kypsää.


- Anna laatikon vetäytyä paistamisen jälkeen noin 15 minuuttia ennen tajoamista.