lauantai 24. lokakuuta 2015

Kauraiset juustosämpylät



         Lauantai-ilta ja Putous ohjelma televisiosta vuoden tauon jälkeen. Sitä piti juhlistaa iltakahvilla ja kauraisilla juustosämpylöillä. Super hyviä ja ihanan pehmeitä. :)





Kauraiset juustosämpylät     

(n. 18 kpl isoja sämpylöitä)






5 dl vettä tai maitoa (itse laitoin puolet ja puolet)
50 g tuorehiivaa
1,5 tl suolaa
2 rkl sokeria
0,5 tl paprikajauhetta
2 dl juustoraastetta
0,5 dl öljyä
4 dl kaurahiutaleita
7-8 dl vehnäjauhoja

Voiteluun; 
kananmuna 

Päälle;
juustoraastetta


Uunituoreita juustosämpylöitä

- Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon tai veteen. 
- Lisää kaurahiutaleet, suola ja sokeri. Anna taikinan alun seisoa hetken aikaa (n. 5 min).
- Lisää sitten paprikajauhe, juustoraaste ja öljy ja alusta taikinaksi jauhoilla. 
- Taikina saa jäädä aavistuksen pehmeäksi. 
- Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa. 
- Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat tangoiksi. 
- Leikkaa tangot tasakokoisiksi paloiksi, pyörittele sämpylöiksi ja nosta leivinpaperoidulle pellille. 
- Kohota sämpylät kaksinkertaisiksi. 
- Voitele sämpylöiden pinnat kananmunalla ja ripottele päälle juustoraaste. 
- Paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla 12–14 minuuttia kunnes ovat saaneet kauniin värin.

Juustosämpylöitä

perjantai 16. lokakuuta 2015

Hernesosekeitto

Hernesosekeitto

Pakasteherneistä tehty hernesosekeitto maistuu kesältä ja tuoreilta herneiltä. Helppo tehdä ja erittäin hyvää joko kuumata tai kylmänä. :)

Hernesosekeitto     (kahdelle, alkuruokana neljälle henkilölle)
2 pussia pakasteherneitä (400 g)
1 pieni sipuli
1 rkl voita
4 dl vettä
1 kasvis- tai kanaliemikutiota
suolaa
sokeria
ripaus mustapippuria
3/4 dl kuohukermaa

-  Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi, laita sivuun odottamaan. 
-  Leikkaa sipuli ja kuullota kattilan pohjalla voissa. 
- Lisää kasvisliemikuutio ja vesi. Anna porista jonkin aikaa kunnes sipulit ovat pehmenneet. 
- Lisää herneet ja ala soseuttamaan keittoa kun herneet ovat sulaneet, anna kuitenkin samalla kypsyä liedellä. (Jos haluat keitosta ihan sileää, valuta lopuksi siivilän läpi.)        
- Mausta keitto ja kääntele kerma joukkoon. Älä anna herneiden kypsyä niin, että vaalean vihreä väri muuttuu tummaksi. Silloin maku muuttuu kitkeräksi.

Mokkapalakääretorttu

mokkakääretorttu, mokkatorttu, maailman paras kääretorttu, maailman paras mokkakääretorttu, mokkapalat
Mokkapalakääretorttu

   Kahvivieraille piti "jotain hyvää" tehdä ja mietin ensin mokkapaloja. Niitä on kuitenkin tehty muutaman kerran jos toisenkin, joten piti sitten vaihtaa pellillinen mokkapaloja toisenlaiseen muotoon. Kääretorttuna mokkapalat pienellä aprikoositwistillä oli nappivalinta. Teen aivan varmasti uudelleenkin. :)
Kaksi alinta kuvaa otettu illan hämärässä joten värit ja valot eivät niissä ihan parhaimmillaan ole.




Mokkapalakääretorttu




4 kananmunaa 
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus:
3 rkl kuumaa vahvaa kahvia
25 g sulatettua margariinia
2 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
aprikoosimarmeladia  

nonparelleja koristeluun


mokkakääretorttu, mokkatorttu, maailman paras kääretorttu, maailman paras mokkakääretorttu, mokkapalat
Kääretortun tekovaiheita

- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
- Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ja sekoita munavaahtoon.
- Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla 7–8 minuuttia.
- Kumoa torttulevy puhtaalle, sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä vähän ja irroita leivinpaperi. 
- Sekoita kahvista, margariinista, siivilöidystä kaakaojauheesta, tomu- ja vaniljasokerista kuorrutus. 
- Levitä aprikoosimarmeladia torttupohjan päälle.
- Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon 1 dl kuorrutusta. 
- Lisää täyte aprikoosimarmeladin päälle ja kääri rullalle.
- Levitä tortun päälle loppu kuorrute ja ripottele pinnalle nonparelleja.
mokkakääretorttu, mokkatorttu, maailman paras kääretorttu, maailman paras mokkakääretorttu, mokkapalat
Mokkapalakääretorttu
  

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Ruokaisat letut


Jauhelihaletut, täytetyt letut, ruokaisat letut, jauheliha letut, maailman parhaat jauhelihaletut, täytetyt letut, parhaat suolaiset letut, parhaat ohukaiset
Ruokaisat letut

  Yksi parhaimmista suolaisista jotka käy niin ruokapöytään kuin kahvipöytäänkin tarjottavaksi. Helppoja tehdä ja erittäin hyvä vaihtoehto täytetyille letuille. Jopa parempikin. Olen usein näitä tehnyt myös reissuille ja retkille eväiksi. Helppoja myös pienten lasten syödä, kun täytteet ei putoa syödessä kuten täytetyissä letuissa. :)



Lettutaikina:
3 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
2 kananmunaa

- Mittaa vehnäjauhot kulhoon, kaada maito päälle ja sekoita hyvin. 
- Lisää kananmunat ja sekoita sileäksi. Anna taikinan turvota 15–30 minuuttia.

1 rasia eli 400g jauhelihaa
1 sipuli
2 kuorittua, raakaa perunaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
Mausteita oman maun mukaan
(itse laitoin jauhelihamauste, paprika, pizzamauste, ripaus currya ja mustapippuria)
(juustoraastetta vajaa desi, ei pakollinen)

- Paahda jauheliha paistinpannussa murumaiseksi, lisää karkeaksi raastetut sipuli ja perunat sekä mausteet joukkoon. 
- Kypsennä reilut viitisen minuuttia pannun sisältöä pöyhien.
- Nosta pannu liedeltä ja anna jauhelihaseoksen jäähtyä 15 minuuttia ennen kuin sekoitat sen lettutaikinaan.
- Paista taikinasta isoja tai pieniä lettuja.
- Tarjoa ruohosipulilla höystetyn punajuurisalaatin kanssa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Ruisleipäset


        Tänään aamusella oli vuorossa  ruisleipästen tekoa. Tällä kertaa leivoin naapurille vietäväksi. 
Monta kertaa tehty ja maittavaksi osoittautunut vakio-ohje. Helppoja tehdä ja aivan mielettömän hyviä uunituoreina voin ja juuston kanssa. ♥
 



Ruisleipäset     

(12 kpl)




4 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl sokeria tai siirappia
1/2 palaa tuorehiivaa  (tai 1 pss kuivahiivaa)
3 dl karkeita ruisjauhoja
1/2 dl juoksevaa margariinia  (tai 50 g leivontamargariinia sulatettuna)
5 dl vehnäjauhoja





- Lämmitä neste kädenlämpöiseksi ja liota siihen tuorehiiva. (Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä neste 42-asteiseksi ja lisää kuivahiiva ruisjauhoihin sekoitettuna.)
- Lisää sitten suola, sokeri ja ruisjauhot puulusikalla sekoittaen. 
- Sekoita joukkoon huoneenlämpöinen juokseva margariini sekä vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi.
- Nosta kahden lusikan avulla taikinakekoja leivinpaperoidun pellin päälle. 
- Ripottele pinnalle vehnäjauhoja ja taputtele pyöreiksi leipäsiksi (halkaisija noin 8 cm).
- Paina terävällä veitsellä pintaan ristikot. 

Ruisleipäsiä valmistumassa

- Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40 minuuttia. 
- Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
- Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia.


 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Juustoiset teeleivät

Juustoiset teeleivät

 Iltapalana meillä oli teeleipiä. En ole mikään teeleipäfani, mutta vaihtelun vuoksi on kiva kokeilla jotain muutakin aika ajoin. Nämä oli kyllä ihan hyviä ja syötäviä, mutta ei mitenkään ihan ykkösiä kuitenkaan. Tein leivistä myös liian ohuita joten ne kannattaa jättää hieman paksummiksi. Kaiken kaikkiaan vähistä aineksista tuli ihan hyvä iltapala eikä päälle kaivannut kuin sipaisu voita ja juustoa. :)
 



Juustoiset teeleivät     (pieniä 2 kpl)

3 dl vehnäjauhoja
1 tl paprikajauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
ripaus sokeria
1 dl juustoraastetta
2,5 rkl öljyä tai sulatettua voita/margariinia
1 dl maitoa

- Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
- Laita kulhoon kuivat aineet ja juustoraaste, sekoita.
- Lisää öljy ja maito, sekoita mutta älä vaivaa liikaa ettei taikina sitkisty.
- Laita leivinpaperoidulle pellille taikinasta kaksi kasaa ja jauhoja apuna käyttäen taputtele ohuiksi leipäsiksi.

Teeleivät pellillä

- Jaa teeleipäset osiin veitsellä kevyesti painaen 4, 6, tai 8 osaan. Älä paina aivan pohjaan asti. Osituksen voi tehdä myös pizzaleikkurilla tai taikinapyörällä.
- Paista uunissa 250 asteessa uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia kunnes ovat kauniin ruskeita.

Teeleivät ovat parhaita uunituoreina, voin ja juuston kanssa.


Valmiit teeleivät

Maailman parhaat letut



         Pitkästä aikaa tuli tänään paisteltua lettuja, siis plädäreitä. Plädäreihin on ohjeita monenmoisia ja monilla on tullut tehtyä. Tällä ohjeella saa upean värisiä ja makuisia lettuja. :)




Maailman parhaat letut     (isoja 12 kpl)





1 litra UHT-maitoa (iskukuumennettua, itse ostin Lidlistä)
1 kananmuna
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria
6 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia

Paistamiseen voita






- Riko kananmuna kulhoon ja lisää noin puolet maidosta.
- Laita myös suola, sokeri, vanilliinisokeri ja vatkaa kunnolla sekaisin.
- Lisää jauhot ja leivinjauhe, vatkaa taas kunnolla sekaisin.
- Lisää loppu maidosta vähitellen, lopuksi voisula ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Anna taikinan turvota noin puoli tuntia.
- Paista letut voissa kauniin ruskeiksi.

* Tarjoa letut hillon sekä halutessa vaniljajäätelön tai löysäksi vatkattun kermavaahdon kanssa.

Maailman parhaat letut

lauantai 3. lokakuuta 2015

Helppo nakkikiusaus

nakki-perunalaatikko, nakki-perunavuoka, nakki-perunapaistos, peruna-sipulisekoitus, helppo laatikkoruoka, kiusaus, helppo kiusaus, maailman paras nakkikiusaus
Nakkikiusaus

   Helppoakin helpompi ruoka joka vielä maistuu hyvältä ja valmistuu noin tunnissa.
   Sopii hyvin niin arkeen kuin viikonloppuunkin. :) 





Nakkikiusaus     (3-4 hengelle)




500 g peruna-sipulisekoituspussi
1 pussi babyporkkanoita 
n. 10 nakkia
1 dl juustoraastetta
1 prk kuohukermaa
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl pizzamaustetta
1 tl valkosipulijauhetta
vajaa 1/2 tl mustapippuria

nakki-perunalaatikko, nakki-perunavuoka, nakki-perunapaistos, peruna-sipulisekoitus, helppo laatikkoruoka, kiusaus, helppo kiusaus, maailman paras nakkikiusaus
Nakkikiusauksen tekovaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Voitele uunivuoka.
- Laita vuokaan peruna-sipulisekoitus, babyporkkanat, pilkotut nakit ja juustoraaste.
- Ripottele päälle paprikajauhe, pizzamauste, valkosipulijauhe ja mustapippuri.
- Avaa kuohukermatölkki ja laita sinne 1 tl suolaa. Taita siivekkeet takaisin kiinni, purista kovasti ja ravista hetken aikaa jotta suola sekoittuu kermaan.
- Kaada kuohukerma vuokaan ja lisää tölkkiin 2 dl vettä. Purista tölkki taas kiinni ja ravistele jotta kaikki loppu kermat sekoittuu veden kanssa. Ja kaada vuokaan.
- Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 50 minuuttia. 

Sekoita laatikkoa muutaman kerran paistamisen aikana jotta päällimmäiset ainekset ei ruskistu liikaa.

Perinteinen ohraryynirieska

Perinteinen ohraryynirieska

 Koska äiti on syntymäjuuriltaan lähtöisin Savosta on meillä kotona usein syöty savolaista ruokaperinnettä edustavaa ohraryynirieskaa. Varsinkin juhannuksena äiti edelleen tekee tätä savolaista juhannusrieskaa.
 Tällä kertaa muunsin hieman ohjetta omaan käyttöön sopivammaksi, koska poika ei oikein tykkää niin happamasta rieskasta. Alunperin rieska tehdään kokonaan piimään, mutta olen pehmentänyt makua korvaamalla osan piimästä maidolla.
Rieskaa syödään, minkäs muunkaan, kuin munavoin kanssa. 


Ohraryynirieska     (uunipellillinen) 

1 litra rasvatonta piimää
5 dl maitoa  (voi käyttää myös 3 dl maitoa ja purkin kermaviiliä)
6 dl rikottuja ohrasuurimoita
2 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl voisulaa

- Sekoita ohrasuurimot piimän joukkoon ja anna turvota yön yli jääkaapissa. Tai vaihtoehtoisesti huoneenlämmössä n. 4-5 tuntia.
- Lisää kaikki muut aineet ja kaada leivinpaperoidulle uunipellille.
- Paista rieskaa uunin keskiosassa 225 asteessa noin 35 minuuttia.
- Leikkaa rieska vähän jäähtyneenä paloiksi ja tarjoa munavoin kanssa.

Perunarieskat perunamuusista



       Kumma juttu, aina tahtoo jäädä perunamuusia se pieni jämä kattilan pohjalle syönnin jälkeen. No, iltapalaksi sai sitten muutaman pehmosen ja juustoraasteella maustetun perunarieskan. :)
       Jauhoja tulee laittaa suhteessa muusiin melkein yhtä paljon. Eli 2 dl muusiin tulee vajaa 2 dl jauhoja jne. Taikina saa jäädä vähän löysäksi niin silloin rieskoista tulee pehmeämpiä. Jääkaapista myös juuston kannikat kannattaa näissä hyödyntää. Juusto antaa rieskoihin lisää hyvää makua. 


 


Perunarieskat

 



n. 2 dl valmista perunamuusia
vajaa 2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1/4 tl suolaa
0,5-1 dl juustoraastetta (jos haluaa)

 



- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
- Lisää perunamuusin joukkoon kananmuna ja suola.
- Lisää myös jauhot ja juustoraaste.
- Sekoita hyvin ja jaa lusikalla taikinakasoja leivinpaperoidulle uunipellille.
- Sirottele vähän vehnäjauhoja päälle ja taputtele ohuiksi rieskoiksi.

Perunarieskat uuniin menossa

- Pistele rieskat haarukalla ja paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia. 

Perunarieskat



perjantai 2. lokakuuta 2015

Nakkipiilot

Nakkipiilot

 Tällä kertaa nakkipiilot tässä muodossa. Taikinana ei ollut voi-, eikä lehtitaikinaa vaan Danerolles croissantti valmistaikina. Joten ovat helppoja ja nopeita tehdä.
 Taikina on pyöreässä tölkissä ja sen löytää kaupoista yleensä kylmähyllyltä. Sieltä missä on juustoja tai margariineja. 
 Meillä on aina yleensä purkki taikka kaksi kaapissa varalla. Niistä taikoo nopeasti kahvipöytäänkin jotain suolaista yllätysvieraille. :)


Nakkipiilot     (9 kpl)


1 Danerolles croissanttitaikina tölkki
9 nakkia
valkosipulituorejuustoa
juustoraastetta

voiteluun kananmunaa

Nakkipiilojen tekovaiheita

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Avaa taikinatölkki ja kääri taikina auki.
- Leikkaa irti kahden croissantin kokoinen taikinapala ja nipistele kiinni taikinassa oleva poikittaisviilto.
- Leikkaa sen jälkeen pala kolmeen osaan ja tee jokaiseen palaan poikittaisviillot kummallekin sivulle.
- Lisää taikinan keskelle ensin tuorejuusto, juustoraaste ja sitten nakki.
- Käännä leikatut sivusiivekkeet vähän venyttäen ja vuorotellen nakin päälle niin, että osa siivekkeistä ylettää myös käärön alapuolelle. Näin kääröt ei avaudu uunissa.
- Tee loppu taikinasta samallalailla. Tölkissä on kuuden croissantin verran taikinaa, joten nakkipiiloja siitä tulee yhteensä 9 kappaletta.
- Voitele nakkipiilot kananmunalla ja paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15-20 minuuttia kunnes ovat kauniisti pinnalta ruskeat.

Valmiit nakkipiilot