perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maitokiisseli ja mansikkahilloke



            Vanhan ajan perinteinen maitokiisseli ja pakastemansikoista tehty hilloke. Aivan mahtava yhdistelmä! Aivan kuin talvi ja kesä sulassa sovussa yhdessä kulhossa.
           Tällä kertaa päädyin kiehauttamaan kiisselin kanssa hillokkeen pakastemansikoista, kun niitä pakastimen kätköissä vielä löytyi. Tietysti vadelmistakin keitelty hilloke sopisi oikein hyvin tai sitten ihan vaan valmis hillo. Jotenkin vaan pakastemarjoista tehty maistuu niin hyvältä, kesältä. Monet tekevät maitokiisseliä kerroskiisseliin, mutta meillä tehdään ennemmin aina tällaista versiota. Voittaa mielestäni kerroskiisselin mennen tullen. Tai no, ehkä kummallakin on oma paikkansa. Nyt vaan oli tällaisen version vuoro ja siihen me tykästyttiin niin taas uudelleen..
             Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! ♥







Maitokiisseli ja mansikkahilloke
 

(4 annosta)

 



6 dl täys-, tai kevytmaitoa
3 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
1/2 dl sokeri

1 mm (1 maustemitta = 1/5 tl) suolaa
1 tl vaniljasokeria
 

Hilloke;
3 dl pakastemansikoita tai vadelmia

noin 1/2 dl vettä
noin 2 rkl hyytelösokeri Multia


 

Työvaiheita

- Mittaa kattilaan maito, maissitärkkelysjauhot, suola sekä sokeri.
- Kuumenna liedellä koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. (Palaa helposti pohjaan.) Käytä sekoituksessa esim. puulastaa tai -haarukkaa.
- Anna kiehua 2 - 3 minuuttia ja nosta pois levyltä.
- Lisää vaniljasokeri. 
- Siirrä kattila altaaseen kylmään veteen ja sekoittele silloin tällöin, anna jäähtyä. Näin tehden kiisseli ei kuoretu. 
- Jaa kiisseli annoskulhoihin ja siirrä kylmään odottamaan tarjoilua. 
- Laita pieneen kattilaan pakastemansikat, vesi ja hyytelösokeri.
- Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna hillokkeen kiehua kevyesti 10 minuuttia, sekoita välillä. (Voit pilkkoa halkaisemalla isompia marjoja pienemmäksi.)
- Tarjoa hilloke jäähtyneenä maitokiisselin kanssa.

Maitokiisseli ja mansikkahilloke


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.