maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hernerisotto uunissa




          Viikko alkaa tällä kertaa kasvisruualla. Helppotekoinen uunirisotto joka maistui todella hyvältä vaikka aineksia ei kovin paljon tähän edes tullut. Tämä menee ihan yksistäänkin ruokana, mutta toimii varmasti myös lisukkeena. Kalan kanssa voisi olla aika maistuvaista ja miksei myös kanan tai broilerin. Tällä kertaa loistakoon kuitenkin ihan vaan näin itsenäisenä ruokana.. ♥





Hernerisotto uunissa

(4 annosta)






1 pss (200 g) Rainbow purjoviipaleita, pakaste (tai 1 purjo ilman vihreitä osia)
1 rkl öljyä
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
hieman mustapippuria myllystä
1/4 tl kuivattua basilikaa
2,5 dl puuroriisiä
1 pss (200 g) herneitä (pakaste)
1 sitruunan kuori raastettuna
150 g valkosipuli-yrttituorejuustoa





- Kuumenna uuni 200 asteeseen. 
- Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota purjo siinä pehmeäksi. (Lisää pikku tilkka vettä aina pannulle jos tarvetta.) 
- Lisää puuroriisi pannulle purjon sekaan ja sekoita hetki, kaada uunin kestävään pataan.


- Mittaa vesi paistinpannulle, lisää kasvisliemikuutio, mustapippuri, basilika ja kuumenna liemi kiehuvaksi.
- Kaada kuuma liemi pataan purjon ja riisin joukkoon, sekoita.
- Peitä pata kannella ja nosta uuniin. 
- Kypsennä risottoa uunissa 10 minuuttia jonka jälkeen sekoita
- Laita pata takaisin uuniin ja kypsennä vielä 15 minuuttia. 
- Kaada pakasteherneet siivilään ja huuhtaise niitä haalealla vedellä, ravistele kuivaksi.
- Nosta pata uunista ja lisää herneet, raastettu sitruunankuori sekä tuorejuusto.
- Sekoita varovasti ja tarjoa heti.

Hernerisotto uunissa

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.