torstai 23. maaliskuuta 2017

Pannuleivät

 
Pannuleivät

      Silloin joskus, kun tekee mieli täytettyjä tortilloja kaivankin paistinpannun esille. Paistan helppotekoisia pannuleipiä joita käytän tortillalättyjen sijasta. Tortillapohjat on helppo tehdä myös itse, mutta pidän siitä ettei näihin pannuleipäpohjiin tule ollenkaan öljyä. Ovat siis hiukan kevyempiä versioita. 
      Jauhoina käytän yleensä vehnäjauhoja ja täysjyväohrajauhoja. Pannuleivät onnistuu myös ihan pelkillä vehnäjauhoillakin tehtynä, mutta toisaalta ohrajauhot tuo mukavasti makua. Yleensä paistan hieman pienempiä ja paksumpia leipiä kuin nyt, mutta tällä kertaa haluttiin hieman rapeampia pohjia. Valmiiden pohjien päälle sitten jokainen sai valita täytteet oman maun mukaan. Esimerkiksi makeaa sipulia, salaattia, tomaattia, kurkkua, paprikaa, juustoja, meetvurstia, kinkkua majoneesia jne. Täytteet leivät toiselle puoliskolle, toinen puoli käännetään kanneksi ja ääntä kohti.
      Hujauksessa meni leivät taas kuin kuumille kiville.. :)





Pannuleivät

 (8 leipää)





 

2 dl täysjyväohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 dl vettä




 

Työvaiheita

- Sekoita jauhot ja suola, lisää niiden joukkoon vesi.
- Vaivaa aineet käsin kimmoisaksi taikinaksi.
- Jaa taikina kahdeksaan osaan ja kauli ne jauhotetulla työtasolla parin millin paksuisiksi, ohuiksi pyöreiksi leiviksi.
- Paista leivät yksitellen kuumalla paistinpannulla noin minuutti kummaltakin puolelta. Leivät paistetaan kuivalla pannulla ilman rasvaa.
Ravistele irtojauhot leipien pinnasta ennen pannulle nostamista, sillä jauhot käryävät helposti. Leipien pintaan saa ja pitääkin tulla ruskeita pilkkuja. 


Pannuleivät tortillan korvaajana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.