perjantai 10. maaliskuuta 2017

Karjalanpaisti

Karjalanpaisti

     Viikonloppuruokana meillä on tällä kertaa ihan perinteinen karjalanpaisti. Tai ainakin meille perinteinen. Tiedän ettei siihen ns. "oikeaan" paistiin kuulu porkkanat ja muut lisukkeet, mutta meilläpä ne nyt vaan kuuluu. Tai ainakin sieltä löytyy porkkanaa. Lanttua lisään silloin jos sitä sattuu käsillä olemaan. Liemeen tulee porkkanasta ja lantusta hyvää makua ja toisinpäin. Sen parhaan karjalanpaistin makua nimenomaan. Samalla saa vähän muutakin perunoiden sekaan kuin vaan lihaa ja sipulia liemen kanssa. Voisin itse syödä vaikka vaan pelkästään näitä lanttu ja porkkanapaloja. Muutaman tunnin kypsymisen jälkeen kaikki suorastaan sulaa suuhun. Täydellistä.. :)






Karjalanpaisti





n. 500 g sianlihaa (etuselkää tai kaslerpaistia)
n. 500 g naudanlihaa (etuselkää tai palapaistia)
    (voi käyttää myös valmiita karjalanpaistilihoja)
2 sipulia
3 porkkanaa
1 pieni lanttu
1 litra vettä
2 tl suolaa (tai 1 lihaliemikuutio + suolaa maun mukaan)
10 kokonaista maustepippuria
2-3 laakerinlehteä 




Työvaiheet

- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Leikkaa lihat 3-4 cm:n kokoisiksi palasisksi ja laita ne uunipataan tai vuokaan.
- Ripottele suola, pippurit ja laakerinlehdet lihojen päälle.
- Kuori ja lohko porkkanat, lanttu ja sipulit, lisää vuokaan. 
- Kaada vettä päälle sen verran, että kaikki melkein peittyvät.
- Kypsennä karjalanpaistia uunin alatasolla noin 3 tuntia. Kääntele välillä päällimmäisiä lihapaloja ettei ne kuivu. Lisää myös vettä tarvittaessa.



- Tarjoa karjalanpaistin kanssa keitettyjä perunoita tai perunamuusia.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä kommenttia käynnistäsi, otan kommennetteja vastaan mielelläni.